Koskettava, aito ja lämmin tarina yhden äidin taistelusta paremman elämän puolesta. Clare Dunne loistaa pääosassa, mutta elokuva sisältää hieman liikaa Sian musiikkia. Espoo Cinén päätöselokuva saa varsinaisen ensi-iltansa 17. syyskuuta.

Jojo Moyesin kirjojen ystäville ja yleensä epätoivoisesti mitä tahansa romanttiselta haiskahtavaa katsottavaa etsiville.

Yritys päivittää alle 20 vuotta vanha kauhusarja johtaa väärälle polulle.

Tiivistunnelmainen vanhanajan vakoilujännäri perustuu tositapahtumiin, jossa kolmannen maailmansodan syttyminen oli hiuskarvan varassa. Hienot näyttelijät kohottavat aavistuksen verran puisevuudesta kärsivän tarinan upeasti korkeampaan sfääriin.

Lähestyvä loppu saa kaksi ihmistä takertumaan jäljellä olevaan yhteiseloon eri tavoin upeasti näytellyssä, viipyilevässä draamassa.

Yhden tähden leffa ansaitsee lisätähden hyvästä näyttelijäkaartista. Elokuva ei juurikaan naurata, lähinnä itkettää ja myötähäpeä on suuri.

Ammonite ei nouse aivan Francis Leen God’s Own Country -esikoisen tasolle, mutta senkin yhdeksi teemaksi nousee luokka ja näkymättömyys.

Petteri Kaniini 2 on hieman edeltäjäänsä parempi ja naurattanee perheen pienimpiä, mutta hyvä elokuva se ei ole.

Punkin räkäistä räimettä ja rokkitykittelyä. Disney meni aivan jokeriksi. Cruella on anarkiaa ja fashion statement.

Teknisesti mainiosti toteutettu ja ylenpalttisesti tuotettu yhdistelmä pinnallista näytelmäelokuvaa ja haaleaa tietokoneanimaatiota.

Guy Ritchie ja Jason Statham tekevät sitä, mitä osaavat parhaiten.

Viggo Mortensenin esikoisohjaus on hallitusti tehty draama, jossa ankaran isän varjo vaikuttaa vielä keski-ikäisenä. Vahvan elokuvan tehnyt Mortensen urakoi ohjaajana, tuottajana, näyttelijänä, käsikirjoittajana ja säveltäjänä.

Billie Holidaysta kertova dokumentti kertoo legendaarisen jazzlaulajan traagisen elämäntarinan, joka oli täynnä vallankäyttöä ja rasismia. Muuten pätevästi tehty dokumentti ottaa muutamia harha-askelia.