Etsi
Tänään nähdään televisiossa rikoskomedia Snatch – Hävyttömät vuodelta 2000.
Musiikin ja näyttelemisen välissä Instagramia.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2016 valmistunut The Purge: Election Year.
Muodostui ongelmaksi toisen tai kolmannen tuotantokauden aikana.
IMDb-arvosana on 7,2.
Ilmeisesti oli vain eri tyyli valmistautua rooliin.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Mitäköhän työpaikalla on alkujaan tapahtunut, kun kumpikin taho syyttää toista.
IMDb-arvosana on 8,1.
Mielenkiintoinen tekijänoikeuslaki.
Fanit saavat kiittää Spider-Mania kirjaimellisesti siitä,e ttä hahmo jatkaa vielä ainakin hetken aikaa MCU:ssa.
IMDb-arvosana on 6,4.
Olisihan sillä rahalla varmasti jotain tehnyt.
Kaikki eivät ole todellakaan pitäneet lopetuksesta.