Etsi
Eipä ole juurikaan muuttunut.
Spoilereita The Last Jedi -elokuvasta.
Cate Blanchett ja jack Black samassa leffassa? Kyllä kiitos.
Lienee laajalle levinnyt ongelma.
Vaaleatukkainen toimittaja jatkaa kohti uusia seikkailuja.
Kaikki eivät ole pitäneet juonikuviosta.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Guardians of the Galaxy -ohjaaja James Gunn on kiusoitellut vjo uodesta 2014 lähtien jostain jättimäisestä pääsiäismunasta, jota ei ole vieläkään elokuvasta löydetty.
Tänä vuonna piti ilmestyä useampikin Ryhmä-X-leffa. Nyt ne on siirretty ensi vuodelle.
FX:n draamasarja Feud: Bette and Joan on saanut myös negatiivista julkisuutta, joka on kuitenkin kääntymässä voitoksi.
Fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin erikoistunut festivaali Night Visions on julkistanut seuraavan tapahtumansa ohjelmiston.
Ehkä joskus paljastuu koko tarina.
Amerikkalainen näyttelijä Mark Hamill kertoi hauskan tarinan kuuluisaan hahmoonsa liittyen vieraillessaan aamushow’ssa.
Toisen kauden tänään Yle TV1:llä aloittava Victoria jatkaa kiehtovaa tarinaa hallitsimisen ja avioliiton, perheen ja vallan yhdistämisestä.