Etsi
Vielä muutama vuosi sitten Netflixin alkuperäistuotanto oli harvinainen tapaus. Nykyään striimipalvelussa ilmestyy jo niin paljon omia sarjoja ja elokuvia, että on vaikea pysyä kärryillä – saati sitten sitten katsoa niitä kaikkia.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2015 valmistunut Suburra.
Ohjaaja voinee olla tyytyväinen.
Turha pelko vai ei?
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2010 valmistunut The Social Network.
Tätä ennätystä ei helpolla rikota.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Joillekin pettymys.
Tänä vuonna ei palkintoa ainakaan hänelle.
Murhamysteerissä kuka tahansa saattaa olla murhaaja.
Sarjaa tuottamassa on raskaan sarjan Hollywood-ammattilainen Scott Rudin (The Social Network, Menetetty maa).
Menestystä naapurimaan tähdelle.
Ytimekästä.
Peräti 80 elokuvaa.