Cannesin pääpalkinnon voittanut Titane on niin hullu, että jopa Spike Lee sekoili sanoissaan

Cannesin päävoittajaelokuva vaikuttaa juuri sellaiselta, mistä Episodin toimitus pitää.

19.7.2021 15:31

Emme tiedä asioista paljoakaan, mutta tiedämme ainakin sen verran, että pääpalkinnon voittaja julistetaan aina viimeisenä. Kyllähän toki myös Oscarit kokivat muutoksen, kun parhaan elokuvan pysti jaettiin tänä vuonna ennen parhaita näyttelijöitä, joten ehkä Spike Lee meni sen takia sekaisin? Julia Ducournaun Titane voitti Cannesin pääpalkinnon Palme d’Orin, mutta jostain penteleen syystä Lee julisti voittajan jo aivan seremonian alussa.

– Mokasin. Ei siinä muuta ole. Pyysin jo Titanen tekijöiltä anteeksi. He sanoivat, että voin unohtaa koko tapauksen, ja se merkitsee minulle paljon, Lee kertoo lehdistötilaisuudessa.

Ja miksipä kömmähdys ketään kiinnostaisi, koska a) Ducournay on vasta toinen pääpalkinnon voittanut naisohjaaja (Jane Campion voitti ennen häntä) sekä b) elokuva oli kategorian ainokainen, joka onnistui aiheuttamaan skandaalin (anteeksi Paul Verhoeven ja hänen lesbonunna-armeijansa) sen sisältämän raa’an väkivallan, autorakastelun sekä hurjan kohtauksen, jossa päähahmo rikkoo oman nenänsä pesualtaan kulmaan. Me tietenkin rakastimme elokuvan jokaista minuuttia.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Ducournau kuvaa hulluutta. Hänen edellisessä elokuvassaan Raw’ssa nähtiin lihaa välttelevä opiskelijanainen, joka kehittää itselleen hirveän lihanhimon. Uudessa elokuvassa nähdään pakosalla oleva tappaja Alexia (Agathe Rousselle), jolla on titaanilevy päässään, sekä palomies (Vincent Lindon), joka luulee Alexian olevan hänen kadonnut poikansa Adrien. Vaikka tämä kuulostaa täysin pähkähullulta, Ducourney vakuuttelee, ettei elokuva ole mikään vitsi.

– Alexia on moraaliselta kantilta tarkasteltuna täysin mahdoton kohde samastua – ja ihan hyvästä syystä, onhan hän psykopaatti. Ainut keino saada katsojat ymmärtämään elokuvaa oli seurata naisen elämää ja näyttää sen, mitä hän tuntee – myös fyysisesti. Siitä syntyy vahva side, kun näet kipua valkokankaalla ja tunnet sen kehossasi, Ducournay kertoo.

Kipu on asia, minkä Alexia jakaa myös Vincentin kanssa. Mies on rikkinäinen ja yksinäinen, vaikka näyttääkin kovalta.

– Pidän hahmosta, ja elokuvasta muutenkin, koska nämä ”miehiset miehet” ovat usein juuri niitä, jotka peittelevät feminiinistä puoltaan. Hän on vahva palomies, mutta käsittelin häntä kuin naishahmoa. Hän on todella aistikas, täysin hukassa, ja etsii jotakuta, aivan ketä tahansa, Vincent Lindon kertoo.

Lindon on tuttu mies hieman arvokkaammista rooleistaan, mutta tuntuu nauttivan aivan jokaisesta hetkestä uuden hahmonsa parissa.

– Rakastan tällaisia hahmoja, jotka ovat ulkoa kovia, mutta sisällä heillä on pelkkää lämpöä, herttaisuutta ja ihmisyyttä. Mitä enemmän valmistauduin elokuvaa varten, mitä enemmän treenasin kehoani, sitä enemmän minusta tuntui Agathelta. En osaa edes oikein erotella häntä minusta. Hän on Adrien ja minä olen Vincent, mutta minulle he ovat vain kaksi eksynyttä ihmistä. Se on ikiaikainen tarina. Julian elokuvat kertovat aina samasta asiasta, rakkaudesta, Lindon kertoo.

Elokuva kertoo rakkauden lisäksi perheestä, vaikka päähahmot eivät ehkä olekaan niin innostuneita yllättävästä yhteiselostaan.

– Itse asiassa jossain toisessa yhteydessä he eivät välttämättä yrittäisi tappaa toisiaan. He ovat kuin kaksi titaania valmiina taistoon. Katsojat suorastaan odottavat heidän yhteenottoa, Ducournay kertoo.

– Ja tässä he ovat kuitenkin perustamassa uutta perhettä kaikkien sosiaalisten paineiden ulkopuolella. Halusin näyttää, että jokainen meistä voi valita sen, mitä olemme.

Ranskalaisella kirjoittajalla ja filosofilla Michel De Montaignella on eräs lause, joka kuvaa tällaista suhdetta hyvin. Hänellä oli erityinen suhde toisen ranskalaisen kirjoittajan Etienne de la Boétien kanssa. De Montaigne kertoi intensiivisestä suhteestaan seuraavilla sanoilla: ”Jos minua painostetaan kertomaan, miksi rakastan häntä, voin vain todeta, että siksi koska hän on hän ja minä olen minä. Muuta suhteesta ei sitten tarvitse tietääkään.”

On erikoista, että näin rohkea elokuva, jonka oikea paikka olisi Night Visions -festivaaleilla, voittaa Palme d’Orin. Spike Lee teki todella hyvää työtä tällä kertaa, kuten myös muutkin juryn jäsenet – vaikkakin Lee teki pienen stiplun heti tilaisuuden alussa. Käännöksessä saattaa kadota jotain, mikäli ranskalainen juontaja pyytää sinua kysymään ”mikä palkinto olikaan se pääpalkinto?”

On aika unohtaa koko moka, Spike.

Alla Titanen traileri ja juliste.

Lisää luettavaa