Disney löysi kiinalaiskaunottaren tulevan jättileffansa pääosaan – tältä Mulan näyttää

Disney rupesi jokunen vuosi sitten tekemään niin sanottuja live-action-leffoja vanhoista animaatioklassikoistaan oikein hyvällä menestyksellä.

29.11.2017 20:07

Disneylla onkin suuret suunnitelmat tulevaisuuden varalta, sillä jättiyhtiö on jo ilmoittanut muun muassa Aladdinin, Leijonakuninkaan ja Mulanin live-action-versioista.

Mulanin rooliin on pestattu nuori kiinalaistähtönen Liu Yifei. Yksi hakukriteereistä oli lähitaistelulajien hyvä hallinta.

Kiinalaiskatsojat ovat nimenneet Yifein ”Fairy Sisteriksi” eli keijukaissiskoksi. Hän on näytellyt kiinalais-tv-draamoissa sekä Jackie Chanin ja Jet Lin vuoden 2008 The Forbidden Kingdomissa sekä Nicolas Cagen ja Hayden Christensenin vuoden 2014 Outcastissä.

Hänet nähdään tänä vuonna The Chinese Widow’ssa Emile Hirschin kanssa. Elokuva sai maailmanensi-iltansa kesäkuussa Shanghain kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Alla kuva elokuvasta.

Vuonna 1998 ensi-iltansa saanut Mulan kertoo ikiaikaisesta kiinalaislegendasta Hua Mulanista, naissoturista, joka joutuu naamioitumaan mieheksi, jotta voi ottaa ikääntyvän isänsä paikan armeijasta.

Kuva: The Forbidden Kingdom

Lähde: Comingsoon

Lisää luettavaa