Illalla tv:ssä: Leffa rakastetun bändin taipaleesta – poistettiin leffateattereista kesken kaiken

IMDb-arvosana on 6,4.

9.12.2019 14:03

Illalla esitetään televisiosta elokuva Teit meistä kauniin (2016).

Isänsä kuoltua Heinolaan muuttanut Toni Wirtanen perustaa punk-bändin kaverinsa Antti Lautalan kanssa. Kun porukkaan liittyy vielä Sipe Santapukki, bändi nimetään Apulannaksi. Vaihto-oppilaaksi Heinolaan tullut Mandy liittyy basistiksi, ja samalla kuvioihin ilmestyy pahamaineinen Tuukka Temonen. Vaikeudet vahvistavat Apulantaa, josta tulee lopulta koko kansan tuntema punk-bändi.

Tositapahtumiin perustuvan elokuvan näyttelijöinä nähdään Roope Salminen, Teppo Manner, Tatu Sinisalo, Mimosa Willamo, Inka Kallén ja Laura Malmivaara. Ohjaajana toimii Tuukka Temonen.

Finnkino päätyi yllättäen lopettamaan elokuvan näytökset kesken kaiken. Syynä oli Elisa Viihteen kanssa tehty sopimus elokuvan esittämisestä heidän suoratoistopalvelussaan.

Leffa näkyy Neloselta tänään 9.12.2019 kello 21.00.

Lisää luettavaa