Illalla tv:ssä: Moneen kertaan nähty scifi, mutta edelleen se viihdyttää – leffan kässäri suututti armeijan

IMDb-arvosana 7,0.

7.5.2019 14:03

Tänään nähdään televisiosta elokuva Independence Day (1996).

Elokuvan tarinassa maapallo saa vierailijoita jostain kaukaa avaruudesta. Vierailijoiden aikeet ovat hetken aikaa epäselvät, mutta sitten liiankin pelottavat. Ihmiskunta joutuukin taistelemaan Maahan hyökkäävien muukalaisten ylivoimaista teknologiaa ja valloitushimoa vastaan.

Tuottaja Dean Devlinin mukaan Yhdysvaltain armeija suostui aluksi tukemaan elokuvaa. Se olisi antanut kuvata omissa tukikohdissaan, konsultoinut näyttelijöitä ja niin edelleen. Kuultuaan tukikohta Area 51 -viittauksista käsikirjoituksessa, armeija veti kuitenkin tukensa pois.

Elokuva esitetään Foxilta tänään 7.5.2019 kello 23.00.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia