Netflixin tulevaa, Marvelin sarjakuvahahmoon perustuvaa The Punisher -sarjaa on odotettu innolla siitä asti, kun Jon Bernthalin näyttelemä versio hahmosta teki ensiesiintymisensä Netflixin Daredevil-sarjan toisella kaudella viime vuonna. Faneja on pidetty jännityksessä, eikä tarkkaa julkaisuajankohtaa ole vieläkään paljastettu, vaikka onkin tiedossa, että sarjan pitäisi ilmestyä tänä syksynä.
Sarjan alkaminen tulee harmillisesti viivästymään ja syy siihen on viime sunnuntaina Las Vegasissa tapahtunut ammuskelu, jossa 59 ihmistä menetti henkensä ja yli 500 vahingoittui. Kesken kantrimusiikkitapahtuman läheisestä Mandalay Bay -hotellista alettiin ampua yleisöön. Isku on Yhdysvaltain historian isoin yhden ihmisen tekemä joukkomurha. The Punisher on parhaiten tunnettu väkivaltaisuudestaan, kun perheensä menettänyt Frank Castle eli Tuomari aloittaa sotansa rikollisia vastaan tappamalla kaikki pahat. Netflix ja Marvel Studios eivät selvästi halua, että sarjan katselijoilla tulisi mieleen Las Vegasin veriteko väkivaltaisesta sarjasta, joten se ei ilmesty vielä hetkeen.
Yhtiöt eivät myöskään järjestä The Punisher -aiheista paneelia New Yorkin Comic Con -tapahtumassa tänä viikonloppuna, jonne he olivat aiemmin ilmoittaneet järjestävänsä jotain isoa. Sarjan ilmestymisajankohta olisi siis mitä luultavimmin paljastunut. Jotkut internetissä ovat myös luoneet teorian, että sarjan oli tarkoitus ilmestyä yllätyksenä jo tänä viikonloppuna, mutta siitä ei ole varmuutta.
Fanit ovat varmasti surullisia asiasta, mutta eivät he toisaalta muutenkaan tienneet, milloin sarja ilmestyy. Alla toiminnantäyteinen traileri sarjasta: