On toinenkin peruste menestykselle: J-P Valkeapään elokuva on oikeasti loistava. Sopivissa määrin hauska ja koskettava elokuva tarjoaa festivaalin mieltä myllertävimpiä kohtauksia. Jotta niistä saisi jonkinlaista kuvaa, mainittakoon mies, joka on suolistettu sateenvarjolla.
– Olin nähnyt vain pari elokuvaa, jotka käsittelevät sadomasokismia hyvin: Barbet Schroederin Maîtresse ja Secretary – sihteeri, jossa näyttelee Maggie Gyllenhaal, totesi ohjaaja ennen festivaalien alkua.
– Jos sitä kuvataan Kova laki -sarjan tyyliin, se yleensä johtaa kuolemaan. Vähän kuin tupakka ja alkoholi: se on epäterveellistä. Halusin välttää sellaista, joten pyysin ammattidominaa konsultoimaan. Kun menin hänen talolleen, näin puutarhassa joukon miehiä. ”Ovatko he orjiasi?” kysyin ja hän vastasi: ”Totta kai, miten muuten saisin paikan pidettyä järjestyksessä?” Koko tilanteen banaalius oli minulle oivalluksen paikka.
Ajatella, että olen aina pitänyt puutarhurointia tylsänä! Cannesissa puheenvuoron sai elokuvan miespääosaa esittävä Pekka Strang.
J-P mainitsi, että halusit pistää tätä roolia varten kaiken peliin. Mutta kaikesta tuskasta huolimatta elokuva on myös hauska – vaikka ei pitäisi, koska se alkaa traagisella onnettomuudella ja siitä alamäki vasta alkaa.
Kun sain käsikirjoituksen, sitä sanottiin ”erityiseksi tarinaksi”. En oikeasti tiennyt mitä odottaa (naurua). Joskus elokuvat kertovat oudoista ihmisistä todella omituisissa tilanteissa, mutta itsellänikin on lapsia. Ajatuksena oli näyttää todellista tuskaa, jonka Juhan vaimon ja lasten äidin menetys aiheuttaa, ja mennä syvemmälle niihin tunteisiin, ei kauemmaksi. BDSM on tapana esittää kovaotteisena ja vakavana, mutta se ei vain tunnu todelliselta.
Sanoin J-P:lle, että rakkauskohtauksissa on aina hyvä pitää ilmapiiri keveänä. Se helpottaa väistämättömiä nolostumisia. Tällä kertaa en pyrkinyt keveyteen. Halusin näyttää sen nolouden. Käytin sitä työkaluna ennemmin kuin olisin yrittänyt piilottaa sitä.
Juha-hahmosi vaikuttaa välillä ulkopuoliselta, jopa huolestuneen tyttärensä edessä. Miten sinä näit hänet ja hänen tekemänsä päätökset?
Juha on sydänkirurgi, mikä on vakava ammatti vakaville ihmisille. Se on operaatio, jonka aikana potilaalla on iso todennäköisyys kuolla, ja hän työstää sitä joka päivä. Niillä tyypeillä työhön ei voi yhdistää tunteita, se oli avain lähestymistapaamme. Sitten oli J-P:n vastuulla varmistaa, että kaikki kertoivat samaa tarinaa.
On mielenkiintoista, kuinka minun sukupolveni voi joskus käyttäytyä kuin aikuiset vauvat. Ajatellaan vaikka Trumpia. Ajattelemme, että meillä on aina oikeus tunteisiimme, mikä alkaa olla vastakohta sivistyneelle käytökselle. Mutta me kaikki tavoittelimme maailmaa, joka olisi rehellinen, ei lapsellinen.
Juhan kohtaamiset Monan kanssa ovat tietyllä tavalla kömpelöitä, vaikka tapahtuvatkin asiaankuuluvassa tyrmässä. Ne siis näyttävät sellaisilta kuin kahden ihmisen toimet moisessa tilanteessa oikeasti voisivat näyttää.
Taisimme puhua siitä jo ensimmäisessä tapaamisessa. Oli katsojan ja tarinan kannalta tärkeää kutsua yleisö mukaan jo ensimmäiseen sessioon Monan kanssa. Se on oleellinen hetki, sillä joillekin se voi olla liian pelottava tai luotaantyöntävä. Sen ympäristö ei suurimmalle osalle meistä ole tuttu ja siihen saattaa liittyä ennakkoasenteita. Puhuimme myös sen komediallisista puolista ja siitä, että elämän traagisissakin hetkissä voi nähdä jotain huvittavaa. Aina se ei ole soveliasta – kuten esimerkiksi hautajaisissa hihittäminen. Mutta Shakespearesta alkaen suurimmissakin tragedioissa on jotain valoa.
Pelkäsitkö, ettei tällainen huumori välittyisi? Sehän on hyvin hienovaraista. Ja mustaa.
Muistan J-P:n jokin aika sitten maininneen Billy Wilderin elokuvasta puhuessaan ja ymmärsin mitä hän tarkoitti. Olen tehnyt paljon komediaa, erityisesti teatterissa, ja se lienee yksi syistä hänen halulleen työskennellä kanssani. Onhan se aina vaarallista, mutta täytyy vain uskoa siihen. Meillä oli selkeä näkemys siitä mitä olimme tekemässä, mikä auttoi olemaan rohkea. Se oli kuin palaperin ratkaisemista: palanen kerrallaan. Sanoisin sitä jopa erittäin hauskaksi elokuvaksi. Sekuntia ennen kuin se muuttuu traagiseksi.
Helsinki filmin tuottama Koirat eivät käytä housuja sai ensi-iltansa Directors’ Fortnight -sarjassa 21. toukokuuta.
(EPISODI/Marta Bałaga, Cannes)
