Juuri blu-rayna ilmestynyt Raivopäät (Convoy) ei ole Sam Peckinpahin parhaita ohjaustöitä, mutta siitä tulee mieleen kiinnostavia asioita. 1960- ja 1970-luvuilla vaikuttanut Peckinpah tuntuu valitettavasti nykyään hieman unohtuneen. Hänen vaikutteensa kuitenkin näkyvät esimerkiksi Quentin Tarantinon tuotannossa. Tarantino nappasi Death Proof -elokuvaansa metallisen Rubberduck-ankkahahmon, joka koristaa Raivopäissä auton konepeltiä. Death Proofissa on toinenkin Peckinpah-viittaus: Marcyn T-paidassa lukee Nuori Bonner -elokuvan italiankielinen nimi L’ultimo buscadero. Vähemmän ilmeisiä viittauksia löytyy esimerkiksi Reservoir Dogsista, jonka konnaposse muistuttaa Hurjan joukon antisankareita.
Peckinpah olikin eräänlainen oman aikansa Tarantino. Hän oli oman tiensä kulkija, joka teki omaperäisiä ja usein hyvin väkivaltaisia elokuvia. Läheskään kaikki Peckinpahin ohjaustyöt eivät sisällä väkivaltaisia verilöylyjä, mutta veriroiskeista ja hidastetuista kuolinkohtauksista hänet kuitenkin parhaiten tunnetaan.
Vuonna 1978 valmistuneen Raivopäät-elokuvan näin tuoreeltaan valkokankaalta. Kun sanon tuoreeltaan, se tarkoittaa pari vuotta ilmestymisen jälkeen, koska sen verran elokuvakelojen matka silloin kesti Hollywoodista Suomen maaseudulle.
Raivopäät ei itse asiassa ollut ensimmäinen näkemäni Peckinpah-elokuva. Pari vuotta aikaisemmin – suunnilleen kymmenvuotiaana eli aivan liian nuorena – olin jo nähnyt elokuvan Tapporyhmä (The Killer Elite), jonka pääosassa näytteli James Caan. Tiesin jo tuolloin Peckinpahin maineen, ja huoneeni seinällä komeili paitsi Tapporyhmän myös Tuokaa minulle Alfredo Garcian pää -elokuvan juliste.
Peckinpahin elokuvia näkyikin 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa teattereissa usein. Hurja joukko ja Olkikoirat tulivat säännöllisesti uusintakierrokselle. Sotaelokuva Rautaristi edusti tuoreempaa Peckinpahia. Nuo ovatkin ne elokuvat, joissa Peckinpahin tavaramerkit ovat näkyvimmin esillä.
Peckinpah teki rankkoja elokuvia ja oli muutenkin rankka tyyppi. Kun nykyään puhutaan nihilistisistä ja brutaaleista elokuvista, niin esikuvana on usein Peckinpahin tyyli.
Peckinpah ryyppäsi kuvauksissa ja kehitti itselleen pahan huumeongelman. Elokuvastudiot olivat hänen kanssaan helisemässä, sillä koskaan ei voinut olla varma, millaista jälkeä Peckinpah saa aikaan tai valmistuvatko hänen elokuvansa ylipäänsä koskaan. Hän pääsi kuitenkin tekemään ison budjetin Hollywood-elokuvia suurten tähtien kanssa ja sai aikaan useita elokuvahistorian merkkiteoksia. Heikompikin Peckinpah-työ, kuten vaikkapa Raivopäät, on kestänyt aikaa.
Peckinpah oli myös machomies, eräänlainen elokuvantekijöiden Hemingway, joka nähtiin kuvissa bandana päässä ja viskipullo kourassa. Monet pitävät häntä naisvihaajana etenkin Olkikoirien kohua herättäneen raiskauskohtauksen takia, mutta en tiedä onko siinä tehty oikeita johtopäätöksiä. Väkivallan suhteen hänet on ainakin ymmärretty väärin. Peckinpahin sanottiin ihannoivan väkivaltaa, mutta itse hän on pitänyt sitä yhteiskunnassa tapahtuvan valtakamppailun ilmentymänä. Hän halusi saada väkivallalla ihmiset kauhistumaan ja tyrmistyi kun osa yleisöstä pitikin sitä vain nautittavana viihteenä.
Rankka elämä vaati lopulta veronsa, ja Peckinpah kuoli 59-vuotiaana sydänkohtaukseen vuonna 1984. Vaikka Peckinpah ei enää ole niin tunnettu kuin hänen pitäisi olla, hänen perintönsä elää edelleen vahvasti paitsi Tarantinon myös vaikkapa Walter Hillin ja John Woon tuotannossa.
Jussi Huhtala
Tässä kolumnisarjassa muistellaan elämyksiä tuottaneita elokuvakokemuksia. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a
Sarjan edelliset kolumnit
Elokuvien avaruus
Sota on helvettiä – myös niille, jotka eivät puhu englantia
Miksi Steven Spielberg on maailman menestynein ohjaaja?
Teatterit häviävät, mutta elokuvat jäävät elämään
Sylvester Stallone on muutakin kuin lihaskimppu
Nero paitsi koomikkona myös elokuvantekijänä
Kierrätystä Disneyn tapaan
”Pidätkö gladiaattorielokuvista?”
David Lynchin monet tasot
Elokuva on kuollut – eläköön elokuva
Robert De Niro, aikamme suurin elokuvanäyttelijä
Merkittävin elossa oleva käsikirjoittaja
Kun Uuno Turhapuro kohtaa James Bondin
Mistä puhumme kun puhumme Renny Harlinista
Mistä puhumme kun puhumme Tarkovskista
Laatu myy televisiossa
Diinarit Jameksissa
Kannosta kasvaa klassikko
Mistä puhumme kun puhumme Robert Redfordista
Mistä puhumme kun puhumme Terry Gilliamista
King Kongista ja vähän muistakin jättiläishirviöistä
Mistä puhumme kun puhumme Charles Bronsonista
Brianin elämä rippikouluihin
Clint Eastwood, Don Siegel ja pako elokuvateatteriin
Syvä joki ja Burt Reynoldsin viikset
Mistä puhumme kun puhumme John Carpenterista
Mistä puhumme kun puhumme William Friedkinistä
Mistä puhumme kun puhumme Schwarzeneggeristä
Kolmas kierros: viisi Bond-vuosikymmentä