Ohjaajan seuraavassa elokuvassa pääosan ottaakin mies. ”Koska vihdoin minusta tuntuu, että voin tehdä niin”, kertoo tekijä.

Terry Gilliamin jälkeen kenelläkään ei enää ole oikeutta valittaa elokuvatuotannon ongelmista. Tuhoutuneita kuvauspaikkoja. Sairastuvia tai kuolevia näyttelijöitä. Ilmaan haihtuvat rahoitukset. Keksi jokin ongelma, ja todennäköisesti se on tapahtunut Miguel de Cervantesin klassikon kauan haudutetuissa kuvauksissa. Mutta monien – Episodi mukaan lukien – hämmästykseksi se vihdoin saatiin nähtäväksi Cannesin elokuvajuhlilla.

Kun shokkiohjaaja toisen Cannesissa kohtasi. Sanomistahan siitä tuli.

Joukkouloskävelyitä, järkyttyneitä yleisöjä ja hyvin, hyvin epäonninen ankka. Lars von Trierin paluu Cannesiin sen jälkeen, kun hänet vuonna 2011 julistettiin persona non grataksi hänen vitsailtuaan Hitlerin ymmärtämisestä, ei ollut kaikkien makuun. Eikä hän muuta haluaisikaan.

Peikko. Chewbacca. Ku Klux Klanin jäsen. Tämän vuoden Cannes-elokuvajuhlilla suomalaiset näyttelijät ovat urheasti heittäytyneet outoihin, pahoihin ja rumiin (et sinä, Chewie) rooleihin. Kansanvälisten ohjaajien pitäisi siis matkata pohjoiseen mikäli haluavat rooleihinsa lisää särmää. Spike Lee sen jo tietää.

Oscar-palkitun Idan jälkeen maailma ei tuntunut tarvitsevan toista mustavalkoista puolalaisdraamaa enää vähään aikaan. Sen ohjaaja Paweł Pawlikowski päätti kuitenkin tehdä juuri sellaisen. Onneksi Cold War -elokuvan hurmioitunut vastaanotto Cannesissa osoitti että niille löytyy tilaa.

Cannesin elokuvajuhlat jatkavat suopeaa suhtautumistaan suomalaisia lyhytelokuvia kohtaan viime vuonna Special Jury Distinction -palkinnon saaneen Teppo Airaksisen Katon jälkeenkin. Mikko Myllylahden kirjoittama ja ohjaama Tiikeri sai vastikään ensi-iltansa Leica Cine Discovely -kisassa osana virallista La Semaine de la Critique -sarjaa. Oh là là!

Tietynlaisia elokuvia odottaa näkevänsä Cannesissa. Kolmituntinen, puun mukaan nimetty turkkilaisdraama? Jep. Elokuvaessee Jean-Luc Godardilta, jonka ei enää olisi kannattanut vaivautua? Ehdottomasti. Mutta kuten Eero Milonoff toteaa, Ali Abbasin Gräns (”Raja”) ei oikein sovi kuvaan.

Cannesissa saa aina varautua pariin asiaan. Aina on nälkä. Aina missää jonkin näytöksen, josta muut puhuvat haltioissaan. Aina joku mollaa ranskaksi yrityksestä salakuljettaa huonosti kätketty voileipä näytökseen. Aina avajaisleffa haisee.

Meksikolaisnäyttelijätär Patricia Contrerasille kävi paha asumoka juuri käynnistyneen elokuvafestivaali Cannesin punaisella matolla.

Striimijätti on alkanut hankkia erityisen kiinnostavia elokuvia valikoimaansa.