Lars von Trier ihmettelee Cannes-anteeksiantoa: ”En edes tehnyt mitään anteeksi annettavaa”

Joukkouloskävelyitä, järkyttyneitä yleisöjä ja hyvin, hyvin epäonninen ankka. Lars von Trierin paluu Cannesiin sen jälkeen, kun hänet vuonna 2011 julistettiin persona non grataksi hänen vitsailtuaan Hitlerin ymmärtämisestä, ei ollut kaikkien makuun. Eikä hän muuta haluaisikaan.

Tarinan mukaan Lars von Trier masentui Melancholian Cannes-ensi-illan jälkeen. Miksi? Koska arviot olivat pelkästään positiivisiä. Jos se on totta, yksi asia on varma: tällä kertaa hän lähtee Ranskasta paljon paremmalla tuulella.

Jo ensimmäisestä näytännöstä lähtien The House That Jack Built osoittautui mielipiteitä jakavaksi katsottavaksi. Rehellisesti sanoen se on vähän outoa. Kyseessä ei ehkä ole Trierin paras elokuva, mutta se on silti kiinnostava ja usein ratkiriemukas näkemys sarjamurhaajaan (loistava Matt Dillon) ja hänen hiottuihin, vuosikymmeniä kestäviin rikoksiinsa. Trier väittää rakentaneensa hahmon oman itsensä pohjalta. Ylläri.

Entä paljon puhuttu väkivalta? No, sitäkin on, mutta ei mitään sellaista mitä Night Visionsin yleisö – tai käytännössä mikä yleisö tahansa – ei olisi nähnyt aikaisemmin. Melko epätavallista lompakkoa ehkä lukuun ottamatta.

Se on tosiasia, johon Trierkin innolla tarttuu, kun tapaamma syrjäisessä paikassa kaukana Croisetten rantabulevardilta.

– Voin ymmärtää miksi Nymphomaniac provosoi. Ihmiset pelkäävät seksiä niin paljon. Mutta väkivaltaa olen nähnyt monissa suosituissa elokuvissa. Ne ovat paljon minun elokuvaani pahempia: ihmisiä räjähtelee ja ruumiinosia lentelee oikealle ja vasemmalle. Ehkä minun elokuviani katsovat ihmiset eivät normaalisti sellaisia näe, ja eivät siksi ole tottuneet moiseen.

Ei voi kieltää etteikö The House That Jack Built olisi kohtauksineen, joissa lapsia ja eläimiä kohdellaan julmasti, tehty vartavasten shokeeraamaan katsojia, jotka haluavat art house -elokuvansa puhtoisina ja kunnollisina. Todellinen ongelma lienee kuitenkin jossain muualla, sillä Cannes voi joskus katsoa asioita sormien läpi, mutta harvemmin antaa asioita anteeksi.

Kun Trier vuosia sitten Melancholian lehdistötilaisuudessa vitsaili ymmärtävänsä natseja, järjestäjät vastasivat nopeasti julistaen hänen kommenttinsa ”kelvottomiksi, sietämättömiksi sekä festivaalia ajavien ihmisyyden ja inhimillisyyden ideaalien vastaisiksi”. He kun ovat ranskalaisia.

Painostus ei päättynyt siihen. Kun Trier joutui paikallisen poliisin kuulusteluun, hän viimein tajusi, että hänellä saattaa olla pienoinen ongelma.

– Poliisin kanssa puhuminen silloin oli rankkaa. Olin peloissani, se oli vakava rangaistus jostain, johon kotimaassani ei olisi kiinnitetty mitään huomioita. Kaikki johtui Twitteristä ja muusta sosiaalisesta mediasta, jossa ihmiset tekivät sanomisistani lyhyitä ja napakoita iskulauseita. Samalla se, mitä oikeasti olin sanomassa, katosi kokonaan.

Silti, vaikka Trierin uusi elokuvansa esitetään kilpailun ulkopuolisessa sarjassa, sen mukaan ottaminen yleensä tuntuu lähettävän selvän viestin: hän on saanut anteeksi.

– Minulle isoin ongelma on, että mielestäni ei ole mitään anteeksi annettavaa, ohjaaja julistaa.

– Koko hoito, se lehdistötilaisuus oli yhtä sotkua alusta loppuun. Aloin vain kertoa tarinaa äidistäni ja isästäni, josta minulle oli juuri selvinnyt, ettei hän ollutkään oikea isäni. Yritin kertoa, etten olekaan juutalainen kuten olin luullut, vaan saksalainen. Tanskassa on vähemmän kiltti tapa kutsua kaikkia saksalaisia natseiksi. Mitä he eivät tietenkään ole. Tai ainakin niin he väittävät, Trier lisää virnistäen.

– Minusta kaikki tämä poliittinen korrektius on demokratian alasajoa. Tanskassa on laillista olla natsi. Minusta se on mahtavaa, koska silloin kaikki voivat nähdä, että kyseessä on vain pari ympäriinsä juoksevaa idioottia. Uskon sananvapauteen, vaikka monet ovat sitä mieltä, että minun pitäisi vihdoin jo pitää suuni kiinni.

– Ihmiset, jotka ovat näheet elokuviani, tiesivät etten ollut tosissani. He tiesivät, että kyseessä oli vain asiayhteydestä irroitettu lause, enkä minä ole mikään natsi. En ainakaan mikään tavanomainen sellainen. Mutta puhutaan välillä siitä miksi naiset elokuvissani ovat niin tyhmiä.

Tervetuloa takaisin, Lars. Sinua on ollut ikävä.

The House That Jack Built tulee Suomeen Nordisk Filmin levitykseen. Tarkemmasta aikataulusta ei toistaiseksi ole vielä tietoa.

(EPISODI/Marta Bałaga, Cannes)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut