Etsi
Elle Fanning loistaa ryysyistä rikkauksiin -tarinan teini-idolina. Lupaavasta alusta huolimatta Teen Spirit kompastuu kliseisyyteen.
Nuori mies pääsee unelmakaupunki Los Angelesin kulissien takaisen salajuonen jäljille neo-noirissa, jossa mysteeri on lopputulemaa kiehtovampi.
Olivier Assayasin uutuus yhdistää ranskalaisdraamakomedioiden paljon nähdyn dialogivoittoisen ihmissuhdesompailun kiinnostavampaan terävään analyysiin kulttuurialan murroksesta ja sen merkityksestä alan eri osapuolille.
Vakooja, joka keitti teetä ja tarjoili keksejä.
Kuusikymppinen kotirouva jättää vuosikymmenien rutiininsa ja päätyy tuppukylään nuoriso-ohjaajaksi. Ilmiselvempien farssikuvioiden sijaan elokuva keskittyy sisäiseen kasvuun, mutta ei pyrikään muuksi kuin kevyeksi hyvän mielen ajankuluksi.
Suurien tunteiden ja intohimon täyteinen draama on teemoiltaan kuin Twilight ilman vampyyreja. Nuoret pääosanesittäjät onnistuvat kuitenkin luomaan ennalta-arvattavaan teinidraamaan sympatiaa herättävän rakkaustarinan.
Jafar Panahin pitkästä aikaa perinteisin elokuva jatkaa lempeän ja rauhallisen tarkkailijan roolia, vaikka taustalla häämöttää tukahduttavan yhteiskunnan uhka.
Asghar Farhadi kohtaa Lost in Translationin. Kirjaimellisessa ja huonossa mielessä.
Agnès Jaouin ja Jean-Pierre Bacrin viides yhteinen elokuva ei ehkä nouse heidän parhaimpiensa joukkoon, mutta se herää eloon aina kun he jakavat valkokangasaikaa.
Ruotsalainen romanttinen draamakomedia kertoo vaivaannuttavan kankean tarinan viiden pariskunnan riutumisesta rakkauden ohdakkeisella tiellä.
Oikeuden puolesta vie feministisen laki-ikonin uran alkujuurille ja käännekohtaan. Tärkeästä aiheesta tehty elokuva jää viihdyttävän oikeussalidraaman tasolle, vaikka aineksia olisi ollut enempäänkin.
Tavallinen perhe kohtaa yhden vuorokauden aikana amerikkalaisen opioidiepidemian katu-uskottavasti ja jopa inhorealistisesti.
Edes loistavat pääosat eivät kykene pelastamaan jo syntyessään vanhanaikaista elokuvaa.