Etsi
Vuonna 1988 ilmestynyt Beetlejuice-elokuva hakee vielä 30 vuoden jälkeenkin vertaistaan omalaatuisuudessaan.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1997 valmistunut jännitysdraama The Game – Oletko valmis peliin?
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut The Avengers.
Huhumyllyn mukaan tähtinäyttelijä oli jopa ohjaajan ykkösvalinta.
Romaaniin perustuvassa elokuvassa lääkärin menneisyys palaa vainoamaan häntä.
Upea jännityselokuva kertoo kahden miehen pakkomielteisestä kilpailusta toistensa kanssa.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Komediassa kotibileet muuttuvat kaaokseksi.
Komplikaatiot pakottivat toimenpiteeseen.
Kukapa näistä enää kohta ottaa selvää.
Jääköhän haaveeksi?
Vielä hetki saadaan odotella.
Netflix-tuotanto Muten tarina ei vakuuta.
Tanskalaisnäyttelijä Pilou Asbæk on kuin kotonaan historiallisvaikutteisissa televisiosarjoissa ja elokuvissa, ja hänen roolit vaativat usein mieheltä loistavasti luontuvaa mahtailua.