Etsi
Saudi-Arabia on pitänyt elokuvateatterinsa suljettuina 35 vuotta. Nyt kansalaiset pääsevät taas elokuviin.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut Polttarittaret.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1998 valmistunut Eläintohtori.
Ei kuitenkaan syytä huoleen.
Puhe ei raportoidusti mennyt putkeen.
AMC-kaapelikanavan The Walking Dead -sarjan faneille on luvassa hyviä ja mahdollisesti huonoja uutisia.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Jumanji: Welcome to the Jungle on pysäyttämätön luonnonvoima. Leffa on nyt pyörinyt neljä viikkoa USA:ssa ja se tekee vieläkin uskomatonta tulosta siellä.
Harry Potter -kirjoista tuttua taikamaailmaa tutkitaan virallisesti uusissa Fantastic Beasts -elokuvissa, mutta fanit ovat tehneet oman versionsa historiallisista tapahtumista.
Guardians of the Galaxyn sankarit (vai antisankarit?), ovat nousseet Marvelin tärkeimpien hahmojen joukkoon. Sarjan kolmas leffa käynnistääkin Marvelin universumin neljännen vaiheen.
Jos Ridley Scottin ahneudesta kertovan uutuustrillerin tuotannossa ei ollut jo tarpeeksi jännitteitä, niin…
Ilmojen halki käy näiden elokuvantekijöiden tie.
Katsojat pääsevät pian takaisin rankkaan dystopiaan.
Oliko ruotsalainen kilpa-autoilija aikansa nopein F1-kuljettaja?