Etsi
Spawnin luoja, piirtäjä ja pian myös elokuvaohjaaja Todd McFarlane vieraili New York Comic Conissa, jossa puhui tulevasta leffastaan.
Harrison Ford tunnetaan melko yrmeänä haastateltava, vaikka legenda vitsaileekin paljon. Alison Hammondin vieraana hän kuitenkin suorastaan puhkeaa huumorin kukkaan.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1995 valmistunut Rob Roy.
Tänään esitetään televisiossa Robert Ludlumin Bourne-kirjoihin perustuva Medusan sinetti.
Ohjaaja vaikuttaa arvostavan näyttelijöiden panosta.
Mogulin harjoittamaa ahdistelua on tapahtunut useamman vuosikymmenen aikana.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
”Tiivistunnelmainen kissa ja hiiri -leikki”
Hienoa toimintaa tähdeltä.
Veteraaniohjaajan värikylläinen elokuva vie hengenpelastajan mielikuvituksen värittämiin muistoihin.
Joko lippusi on hankittu?
Osa Valion maitotölkeistä muuttuu lisätyn todellisuuden (Augmented Reality, eli AR) alustoiksi Tuntematon sotilas -elokuvan sisällöllä.
Hyviä uutisia Foxin suositun animaatiosarjan faneille.
Blade Runnerin jatko-osassa on suomalaisille faneille yllätys: elokuvassa kuullaan useampi repliikki suomeksi, kertoo elokuvaa levittävän Disneyn tiedote.