Doctor Strange 2 -käsikirjoittaja selittää, miksi ohjaaja Scott Derrickson joutui lähtemään Marvel-projektista

Välillä sitä joutuu tekemään vaikeita päätöksiä.

26.5.2021 16:02

Doctor Strange -ohjaaja Scott Derrickson kiinnitettiin tekemään myös sen jatko-osa. Siitä piti tulla Marvelin ensimmäinen kauhuelokuva. Sitten Derrickson lähti projektista. Syyksi kerrottiin taiteelliset erimielisyydet. Kauhumestari Sam Raimi kiinnitettiin uudeksi ohjaajaksi.

Doctor Strange in the Multiverse of Madness oli iso osa MCU:n neljännen vaiheen paljastusta. Sen piti jatkaa aika-avaruussekoilua ja tuoda mukanaan myös kauhuelementtejä.

Nyt Doctor Strange 2:n alkuperäinen käsikirjoittaja C. Roger Cargill kertoo miksi Derrickson pudotettiin projektista ulos. Derricksonilla oli kaksi vaihtoehtoa: joko tehdä Doctor Strange 2 tai uusi oma The Black Phone -niminen kauhuleffa.

– Meillä oli käsissämme tämä upea käsikirjoitus [The Black Phone], josta olemme todella ylpeitä. Hän soitti lopulta minulle ja kertoi, että meidän on tehtävä se. Hän kysyi, että voisinko odottaa pari vuotta, jotta saa tehtyä Doctor Strange 2:n. Hän halusi samalla tuoda minut mukaan Doctor Strangen tekijätiimiin. Lupauduin lopulta odottamaan pari vuotta, Cargill kertoo.

Derricksonilla oli oma visionsa, mutta Marvelilla siitä ei pidetty. Marvel halusi yhtä, Derrickson toista.

– Kaikki kaatui Scottin päälle. Hän kertoi minulle, että hän voi tehdä joko kompromissielokuvan tai Blumhousen tuottaman The Black Phonen. Hän päätti lopulta tehdä The Black Phonen kanssani. Hän joutui tekemään todella vaikean päätöksen. Päätöstä helpotti kuitenkin tieto täysin omasta elokuvasta ilman kompromisseja.

Derricksonin lisäksi myös Edgar Wright törmäsi Marvel Studiosin koneistoon. Wright ei saanut tehdä omanlaistaan Ant-Mania, joten miekkonen jätti projektin vetämisen ohjaaja Peyton Reedin vastuulle. Huhujen mukaan Ant-Manin käsikirjoitus kirjoitettiin uusiksi vastoin Wrightin tahtoa.

The Black Phonen ensi-ilta on tammikuussa 2022. Doctor Strange in the Multiverse of Madness nähdään taas maaliskuussa 2022.

Lähde: Stealth Optional

Lisää luettavaa