Hyvästi liikunta! Näin paljon kauhuelokuvien katsominen polttaa kaloreita – ja nämä polttavat tutkitusti eniten

Yksi hyvä syy lisää jäädä kotiin.

28.11.2021 17:01

Ylen Tämäkin on totta Instagram-sivulla julkaistiin hauska tietoisku, joka perustuu Helsingin Sanomien parin vuoden takaiseen juttuun.

Pittsburghin yliopiston tutkimuksessa vuonna 2018 selvitettiin, että kauhuelokuvien katsominen käy liikunnasta. Elokuva saattaa nimittäin tuntua kehossa, vaikka ei sätkyisikään pelosta: elokuvat voivat nostaa sykettä ja verenpainetta, sekä saada hengityksen tihenemään.

Eniten koeyleisön energiaa kulutti Stanley Kubrickin Hohto, toiseksi eniten Steven Spielbergin Tappajahai, kolmanneksi William Friedkinin Manaaja. Tuotantoyhtiö A24 teki sen sijaan testin, jossa mitattiin Hereditary -elokuvaa katsovan yleisön sykettä. Kun normaali leposyke on jossakin 60–80 välillä, Ari Asterin elokuvan aikana se saattoi nousta jopa korkeaan 164:än.

Yliopiston tutkimuksen mukaan puolitoista tuntia kestävän kauhuelokuvan katsominen polttaa kaloreita noin puolen tunnin kävelyn verran.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Tämäkin on totta (@tamakinontotta) jakama julkaisu

Lisää luettavaa