Liam Neeson olisi voinut näytellä Robin Williamsin klassikkoleffassa – Kertoo myös uransa haastavimmista elokuvista

Neeson muistelee menneitä projekteja.

26.2.2023 20:30

Indie Wire jututti Liam Neesonia, joka kertoi omia näkemyksiään urastaan. Hän esimerkiksi paljasti pitävänsä erityisesti elokuva-alan ammattilaisista, kuvausryhmästä, elokuvia tehdessään.

”Olen työskennellyt hienojen näyttelijöiden kanssa ja se on ollut mahtavaa, mutta kuvausryhmä, he ovat erityistä lajia. Heidän kanssaan ajan viettäminen on rikastuttava kokemus. Meistä tulee läheisiä ja kahdeksan tai kymmenen viikon jälkeen joudumme eroamaan. En koskaan sano hyvästejä, vaan nähdään taas.”

Erityisen haastaviksi kuvauksiksi Neeson on kutsunut kahta elokuvaansa: Steven Spielbergin Schindlerin listaa, joka oli henkisesti raskas kokemus, sekä Sam Raimin Darkmania.

”Se oli fyysisesti raskasta, koska istuin maskeerattavana niin pitkään, tunteja. Valmistauduin samaan aikaan nyrkkeilyelokuvaan sen jälkeen, mutta olin nuorempi.”

Neeson sanoo, ettei ole koskaan katunut rooleja, jota ei ole ottanut. Joskus kuitenkin tulee mieleen ajatuksia, jos hän oli ehdolla tiettyyn elokuvaan, että tällaisessa olisi voinut olla mukana.

”Elokuva on aina kuitenkin parempi niin, kuin se on syntynyt. Mahtava elokuva, jonka käsikirjoitusta rakastin. Robin Williams teki roolin. Kuolleiden runoilijoiden seura. Rakastin sitä. Robin oli mahtava. Hän oli oikea mies rooliin.”

Lisää luettavaa