Suurien tunteiden ja intohimon täyteinen draama on teemoiltaan kuin Twilight ilman vampyyreja. Nuoret pääosanesittäjät onnistuvat kuitenkin luomaan ennalta-arvattavaan teinidraamaan sympatiaa herättävän rakkaustarinan.

Jafar Panahin pitkästä aikaa perinteisin elokuva jatkaa lempeän ja rauhallisen tarkkailijan roolia, vaikka taustalla häämöttää tukahduttavan yhteiskunnan uhka.

Asghar Farhadi kohtaa Lost in Translationin. Kirjaimellisessa ja huonossa mielessä.

Agnès Jaouin ja Jean-Pierre Bacrin viides yhteinen elokuva ei ehkä nouse heidän parhaimpiensa joukkoon, mutta se herää eloon aina kun he jakavat valkokangasaikaa.

Ruotsalainen romanttinen draamakomedia kertoo vaivaannuttavan kankean tarinan viiden pariskunnan riutumisesta rakkauden ohdakkeisella tiellä.

Oikeuden puolesta vie feministisen laki-ikonin uran alkujuurille ja käännekohtaan. Tärkeästä aiheesta tehty elokuva jää viihdyttävän oikeussalidraaman tasolle, vaikka aineksia olisi ollut enempäänkin.

Tavallinen perhe kohtaa yhden vuorokauden aikana amerikkalaisen opioidiepidemian katu-uskottavasti ja jopa inhorealistisesti.

Edes loistavat pääosat eivät kykene pelastamaan jo syntyessään vanhanaikaista elokuvaa.

Julian Schnabelin kuvaus Vincent Van Goghin viimeisistä vuosista sukeltaa turhankin tinkimättömästi taiteilijan mielenmaisemaan

Chileläisohjaajan läpimurtoteos tuntuu mainioista näyttelijöistä huolimatta menettävän palan identiteettiään, kun se on tehty uudelleen englanniksi.

Järisyttävän koskettava ja sydäntäsärkevä elokuva on ajoittain niin toivoton, että sitä on vaikea katsoa, mutta sitä ei missään nimessä kannata sivuuttaa. Nadine Labakin elokuva on tärkeä kuvaus hylättyjen lasten arjesta.

Yllättävän monisyinen ja kohkaamaton elokuva pariskunnan adoptioaikeista yllättää positiivisesti, vaikka hiottavaa silti jää. Jopa aina kivikasvoinen Mark Wahlberg istuu rooliinsa.

Hiukan itseään toistava kolmiodraama jättää tilaa tulkinnoille, mutta ei tempaise mukaansa vaikka yrittääkin äityä jännäriksi.