Etsi
Arvostettuun romaaniin perustuva tarina nuoresta rakkaudesta, jonka nuoren tytön virheellinen syytös tuhoaa. Onko aikuistuneen naisen myöhemmin mahdollista sovittaa tekonsa?
Jason Bourne yrittää edelleen selvittää menneisyytensä saloja ja selvitä hengissä tiedustelupalvelun salajuonilta epäuskottavassa mutta hengästyttävän taidokkaasti toteutetussa toimintaelokuvassa.
Bruce Willisin tähdittämässä heikossa toimintafilmissä on jokunen komea vauhtikohtaus, mutta ei jälkeäkään aidosta diehard-tunnelmasta.
Mestariluokan mysteeri.
Nicolas Cage tieteisjännärissä.
Inland Empire herättää varmasti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, mutta uusilla katsomiskerroilla siitä löytyy koko ajan lisää kerroksia ja merkityksiä.
Frank Millerin sarjakuvaa uskollisesti kuvittava elokuva spartalaisten ja persialaisten klassisesta yhteenotosta huimaa ulkoasullaan jos ei käsikirjoituksellaan, ja tarjoaa pinnallisuudessaan mahdollisuudet monille tulkinnoille. (K-15)
200 vuoden takaisen Espanjan historiaa kartoittava draama kertoo tapahtumista taidemaalari Francisco Goyan silmin, tekemättä taiteilijasta kovin aktiivista päähenkilöä.
Pienistä puutteista huolimatta sujuva ja älykkäästi kirjoitettu elokuva.