Etsi
Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas esitettiin maanantaina lehdistölle. Seuraavassa Episodin toimituksen kommentit.
Viime viikonloppuna Yösyöttö otti sille kuuluvan paikan katsojatilastojen ykkösenä. Se tosin johtuu lähinnä siitä, etteivät suomalaiset katso kolmituntisia taidescifielokuvia.
Yksi vuoden (tai parin) odotetuimmista elokuvista saa Yhdysvaltain ensi-iltansa joulukuussa.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2005 valmistunut Mr. & Mrs. Smith.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2015 valmistunut dokumenttielokuva Mummojen nuoret rakastajat (The Grandmother Lovers).
”Se on varma.”
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Kauhuhitin laadukas jatko-osa on nyt katsottavissa.
Halloween-teema eli Michael Myers Theme on eräs elokuvamusiikin klassikoista. Jos et ole biisiä kuullut, olet elänyt haisevassa sillitynnyrissä koko ikäsi, joten tee itsellesi palvelus ja kuuntele biisi jutun lopusta.
Yösyöttö on voittanut parhaan elokuvan palkinnon (Best Nordic Feature) Nordic International Film Festivalilla New Yorkissa.
Näyttelijä ja laulaja-säveltäjä sekä Kurt Cobainin entinen vaimo Courtney Love antoi eräässä vanhassa haastattelussa karmivan varoituksen tuleville näyttelijättärille.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2000 valmistunut Vaarallinen tehtävä 2.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2004 valmistunut Crash.
Näyttelijätähti jätti roolin tekemättä Titanicin takia.