Etsi
James Cameron väittää Wonder Womanin olevan askel taaksepäin. Wonder Womanin ohjaaja Patty Jenkins on täysin eri mieltä.
Taas Kingin ystäviä hemmotellaan.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1985 valmistunut Commando.
Pitkälle vietyjä johtopäätöksiä.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2007 valmistunut Epic Movie.
Ohjaajalla oli vahva mielipide Wonder Woman -elokuvasta.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Eläkepäivät jäivät kun rahaa lyötiin tiskiin.
Hiushuolia tähdilläkin.
Vilaus Marvel-elokuvien tulevaisuudesta.
Ohjaaja Matt Reeves sanoi heinäkuussa, ettei The Batman ole osa DCEU:ta. Nyt se taas on, ainakin jos uskomme Reevesin Twitter-tiliä.
Yksi 1970-luvun ehdottomia helmiä saa jatkoa.
Mennyttä menestystä kaipaava hevonen jatkaa taivaltaan kohti uusia tähtiä.
Viranomaiset hermostuivat.