Kun Jörn Donner kuoli, hän paljastui lahjakkaaksi valokuvaajaksi – Näyttely ja kirja kokoaa mestarikuvat yhteen, joissa nähdään myös julkkiksia Disneystä Kirk Douglasiin

Maailman ympäri Jörnin kanssa.

20.5.2023 19:35

Kun Jörn Donner (1933–2020) kuoli, hänen jäämistöstään löytyi jotain sellaista, jonka olemassaolosta kukaan ei tiennyt. Donner oli ohimennen maininnut valokuvistaan satunnaisille ihmisille, mutta niitä ei nähty hänen eläessään. Jäämistöä peratessa hämmästyttiin, sillä valokuvat ovat poikkeuksellisen hyviä.

Donner kuvasi koko elämänsä, mutta Hakasalmen huvilan näyttelyyn on valittu ”kultakauden” kuvat, jotka sijoittuvat vuosien 1951–68 väliin. Donner matkusteli paljon – hänen kuuluisa sitaattinsa kuuluu, älä koskaan kieltäydy ilmaisesta matkasta. Lehtimiehenä ja siviilinä Donner vieraili muun muassa Sri Lankassa, Saksassa, Etelä-Afrikassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa.

Kuvia hän nappasi esimerkiksi naisystävästään Harriet Anderssonista, Walt Disneystä, Vittorio De Sicasta ja Kirk Douglasista.

Laajasta näyttelystä julkaistiin onneksi myös kirja Jörn Donner – Matkalla, På resa, Travelling 1951–68 (Otava), jonka ovat toimittaneet Tuula Kousa, Anders Carpelan ja Hannamari Shakya, jotka ovat myös näyttelyn työryhmä.

Kirja sisältää kuvien lisäksi Donnerin lähettämiä mielenkiintoisia kirjeitä (muun muassa Luchino Viscontille ja Marlene Dietrichille), sekä kuvia näyttelyssä nähtävistä muista esineistä, kuten valtavasta kolikkosaavista ja muista matkamuistoista. Kirjan tekijät ovat myös kirjoittaneet tekstejä kirjaan, jotka avaavat näyttelyä ja Donneria kuvaajana hienosti.

Ainoa moite liki täydellisessä kirjassa on sen pieni koko. Kirjassa on yli 300 sivua, mutta upeat kuvat eivät pääse oikeuksiinsa ”matkakoossa”. Kirjan pieni koko on perusteltu (Donner ihaili Dietrichin elämäkerran pientä matkakirjamaista kokoa) ja tekijät ajattelivat koon sopivan myös tälle kirjalle. Ajatus on ylväs, mutta tekee hallaa erityisesti kuville, jotka jakautuvat aukeamalle.

Jesse Raatikainen

★★★★★

Näyttely: Jörn Donner – Matkalla 1951–68. Hakasalmen huvila. 31.3.–3.9.2023.

Kirja: Jörn Donner – Matkalla, På resa, Travelling 1951–68. Toimittaneet Tuula Kousa, Anders Carpelan ja Hannamari Shakya. Kustantaja Otava. 320 sivua.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyen

Aiheeseen liittyviä elokuvia