Kirja-arvostelu: Renny Harlinin elämäkerta on helppolukuinen järkäle, jossa nähdään Hollywood suomalaisin silmin

Menestyksen polte.

10.12.2021 12:01

Elokuvatoimittaja Veli-Pekka Lehtonen kirjoitti pari vuotta sitten tuottaja Markus Selinin elämäkerran. Kirja saa luontevaa jatkoa ohjaaja Renny Harlinin elämäkerrasta. Renny Harlin – Ainutlaatuinen elämäni on vetävä kertomus siitä, kuinka Lauri Harjolasta tuli maailmankuulu elokuvaohjaaja.

Kun Harlin syntyi, hänen isänsä oli 62-vuotias. Hän piti lääkäri-isäänsä liian vanhana, ja häpesi tämän ikää. Nyt Harlin on itse saman ikäinen ja muistelee elämänsä tähtihetkiä. Myös kirjan kohteelle läheiset ihmiset saavat äänen, osa arkistohaastatteluista, toiset kirjaa varten tehtyjen haastattelujen pohjalta. Merkille pantavaa on, että esimerkiksi näyttelijät Geena Davis ja Samuel L. Jackson ovat antaneet Lehtoselle uudet haastattelut kirjaa varten.

Kirja on kirjoitettu kuin Harlin itse kertoisi tarinaansa, mikä tuntuu luontevalta ratkaisulta. Ohjaaja nousee sivuilta eloon, kertoen omat näkemyksensä elämänsä ja uransa tapahtumista. Välillä lukija jää kaipaamaan hieman kriittisempää ääntä Harlinin puheiden vastapainoksi, mutta elämäkerta on mitä on – ei olisi mielekästä, jos kohdetta myöskään liikaa kyseenalaistettaisi.

Kriittisyys jää suurilta osin lukijalle, mutta luultavasti on ymmärrettävää, että kyseessä on vain yksi näkökulma. Kenenkään muisti ei ole vedenpitävä, jonka vuoksi Lehtonen on toisaalta tehnyt paljon toimittajan työtä kaivamalla asiakirjoja ja muita dokumentteja esiin kirjaa varten.

Renny Harlin – Ainutlaatuinen elämäni kertaa ohjaajan uran aina mainoselokuvista Jäätävään poltteeseen (1986) ja Die Hard 2:sta (1990) Cliffhangeriin (1993) ja pahasti flopanneeseen Kurkunleikkaajien saareen (1995). Kirjassa käydään läpi kaikki elokuvat Luokkakokous 3:en (2021) asti, tosin viimeisimmät vain pikaisesti. Myös toteutumaton suurelokuva Mannerheimista ja siitä aiheutuneet henkilökohtaiset kriisit käsitellään.

Elämäkerta on viihdyttävä ja helppolukuinen järkäle, josta irtoaa monta hauskaa knoppia Hollywoodin kulissien takaa – suomalaisin silmin.

Jesse Raatikainen

★★★★

Renny Harlin – Ainutlaatuinen elämäni. Kirjoittanut Veli-Pekka Lehtonen. Kustantaja Tammi. 558 sivua.

Lisää luettavaa