Nämä Vesa-Matti Loirin elokuvat ovat nyt katsottavissa ilmaiseksi – Episodi listaa elokuvat ja palvelut

Sopiva tapa kunnioittaa hienon näyttelijän muistoa.

28.8.2022 15:30

Tietysti paras keino on omistaa elokuvat fyysisenä, jolloin niitä voi katsoa koska tahansa. Esimerkiksi Spede Pasasen elokuvista ei ole kuin muutamia katsottavissa jossakin.

Joitakin Vesa-Matti Loirin harvinaisuuksia on mahdoton löytää, mutta onneksi on olemassa muutama striimipalvelu, joka tarjoaa yleissivistystä kaikelle kansalle ilmaiseksi.

Yle Areena on koonnut valtavan määrän materiaalia Loirin muistoksi. Siellä on esiintymisiä dokumenteissa, lauluesiintymisiä, sketsejä, mutta myös elokuvia ja minisarjoja.

Tuija-Maija Niskasen ohjaama Seth Mattsonin tarina kertoo yksinäisyydestä, ja se kuuluu siihen harvinaisempaan Loiri-osastoon, kuten ehkä myös Tykkimies Kauppalan viimeiset vaiheet. Molemmissa Loiri tekee hienot roolityöt, jotka ovat ehkä jääneet unohduksiin.

Loiri tekee sivuroolin Jörn Donnerin Hellyydessä ja Matti Ijäksen Sokkotanssissa, jossa nähdään myös Martti Suosalo.

Kalle Holmbergin Rauta-aika on katsottavissa kokonaisuudessaan.

Elonet Finna on monille ehkä tuntemattomampi helmi: sivusto on koonnut kotimaisia klassikoita, jotka on mahdollista katsoa koska tahansa. Sieltä voit nähdä Loirin läpimurron, Mikko Niskasen Pojat, Jaakko Pakkasvirran Ulvovan myllärin ja Pedon merkin, josta Loiri palkittiin Jussi-palkinnolla.

Elonet Finnasta voi katsoa myös dokumentin Turhapuroilimiö, jossa katsoja pääsee kulissien taakse. Yle Areenassa puolestaan on Mika Kaurismäen vuosikymmenen takainen Vesku-dokkari.

Tällä hetkellä on myös mahdollista katsoa 17 Uuno Turhapuro -elokuvaa MTV:n palvelusta. Palvelu tosin vaatii kirjautumisen, mutta sen voi hoitaa helposti maksutta.

Lisää luettavaa