Heinäkuun lopulla BBC julkaisi kriitikkoäänestykseen perustuvan listan sadasta parhaasta amerikkalaiselokuvasta. Parhaita elokuvia listataan jatkuvasti, mutta BBC:n lista oli poikkeuksellisen laaja ja arvovaltainen. Listaa oli kokoamassa 62 elokuvakriitikkoa ympäri maailmaa. Ykköseksi nousi Orson Wellesin esikoisohjaus Citizen Kane vuodelta 1941.
Toisesta, vielä laajemmasta asiantuntijalistasta vastaa brittiläinen Sight & Sound -elokuvalehti, joka julkaisee maailman parhaiden elokuvien listaansa kymmenen vuoden välein. Siinäkin Citizen Kane hallitsi pitkään ja piti ykköstilaa 50 vuoden ajan, mutta kolme vuotta sitten Alfred Hitchcockin Vertigo pudotti Citizen Kanen ykköspallilta. BBC:n listalla Kanen arvostus nousi taas huipulle, kun Vertigo on kolmantena Kummisedän jälkeen.
BBC:n lista eroaa Sight & Soundin listasta siinä, että BBC rajasi äänestyksen koskemaan vain parhaita amerikkalaiselokuvia. Amerikkalaisen elokuvan dominoivasta asemasta johtuen molemmilla listoilla on kuitenkin paljon samoja nimikkeitä.
BBC:n pyrkimyksenä oli asettaa amerikkalaiset elokuvat maailmanlaajuiseen perspektiiviin. Elokuvien amerikkalaisuuden määritteli amerikkalainen rahoitus, joten niiden ei tarvinnut olla Yhdysvalloissa kuvattuja, eikä ohjaajan tarvinnut olla amerikkalainen. Peräti 32 listan elokuvaa onkin muun kuin amerikkalaisen ohjaamia.
BBC:n listan kärkikymmenikössä ei ole juuri yllätyksiä. Citizen Kanen ja Vertigon lisäksi kymmenen kärjessä ovat mukana muun muassa 2001: Avaruusseikkailu, Etsijät ja Casablanca.
Lista muuttuu mielenkiintoiseksi loppua kohti. Mukana on esimerkiksi Forrest Gump, jota ainakin suomalaiset kriitikot tuntuvat avoimesti inhoavan, kuten Episodin Tuomiolla-podcastissa ja monilla nettifoorumeilla on havaittu. Sen sijaan esimerkiksi suureen arvostukseen noussut Blade Runner puuttuu listalta kokonaan, ja Ridley Scottilta on päässyt mukaan vain Thelma & Louise. Michael Cimino tunnetaan parhaiten Oscar-menestyksestään Kauriinmetsästäjä, jota minä ja varmaan moni muukin pitää hänen mestariteoksenaan, mutta silti häneltä on mukana Portti ikuisuuteen (Heaven’s Gate), joka aiemmin on nähty lähinnä listoilla, joihin on kasattu huonoja elokuvia tai taloudellisia katastrofeja.
Kriitikoiden ja elokuvaharrastajien erilaiset mieltymykset näkyvät siinäkin, että IMDb:n käyttäjien mielestä Rita Hayworth – avain pakoon (Shawshank Redemption) on pitkään ollut maailman paras elokuva, mutta BBC:n listalla sitä ei ole lainkaan. Eikä siellä ole esimerkiksi Taru sormusten herrasta -elokuviakaan. Christopher Nolanin Yön ritari on juuri ja juuri päässyt listalle sijalle 96. Terminatoria tai Die Hardia tuskin kukaan odottikaan BBC:n listalla näkevänsä.
Kun alkaa tutkia tarkemmin, mitä listalta puuttuu, niin voi huomata että monet modernit merkkiteokset ovat jääneet pois. Siellä ei ole yhtään Coen-veljesten tai Clint Eastwoodin ohjaustyötä. Eikä esimerkiksi David Fincherin elokuvia tai Uhrilampaita. Sen sijaan sieltä löytyvät Paluu tulevaisuuteen ja Päiväni murmelina, jotka ovat kyllä mainioita komedioita, mutta muuhun listaan verrattuna yllättävän kevyitä ja viihteellisiä. Itse vaihtaisin niiden tilalle vaikkapa Fargon, Armottoman tai Fight Clubin.
Listat herättävät tietysti aina keskustelua siitä, mikä elokuva kuuluisi ehdottomasti listalle ja mikä ei. Listauksia ei kuitenkaan pidä ottaa liian vakavasti. Ehkä BBC:n lista osoittaa sen, että oli tällainen äänestys miten arvovaltainen ja laaja tahansa, niin aina mukaan pääsee valintoja, jotka herättävät hämmennystä ja nostattavat kulmakarvoja.
Minä olen joka tapauksessa iloinen siitä että Citizen Kane oli listan ykkösenä. Näin sen ensimmäisen kerran nuorena leffafanina, ja vaikka lähteenä oli vain huonolaatuinen VHS-kasetti ja pieni tv-ruutu, niin se oli minulle käänteentekevä katselukokemus. Citizen Kane oli niitä elokuvia, joiden myötä aloin ymmärtää elokuvan ilmaisumuotona. Elokuva ei ollutkaan pelkkää filmattua näytelmää vaan oma taiteenlajinsa. Orson Welles osoitti sen käyttämällä uskomattoman luovasti kameran liikkeitä ja kuvasommittelua. Hän tuntui olevan vuosikymmeniä aikaansa edellä. Siksi uskon, että Kane nähdään vastaavien listojen kärkipäässä vielä vuosikymmenien päästäkin.
Jussi Huhtala
Tässä kolumnisarjassa muistellaan elämyksiä tuottaneita elokuvakokemuksia. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a
Sarjan edelliset kolumnit
Mitä tapahtui elokuvamaailmassa 30 vuotta sitten?
Mikä tekee Clint Eastwoodista niin hyvän?
Brutaali ja nihilistinen ohjaaja oli oman aikansa Tarantino
Elokuvien avaruus
Sota on helvettiä – myös niille, jotka eivät puhu englantia
Miksi Steven Spielberg on maailman menestynein ohjaaja?
Teatterit häviävät, mutta elokuvat jäävät elämään
Sylvester Stallone on muutakin kuin lihaskimppu
Nero paitsi koomikkona myös elokuvantekijänä
Kierrätystä Disneyn tapaan
”Pidätkö gladiaattorielokuvista?”
David Lynchin monet tasot
Elokuva on kuollut – eläköön elokuva
Robert De Niro, aikamme suurin elokuvanäyttelijä
Merkittävin elossa oleva käsikirjoittaja
Kun Uuno Turhapuro kohtaa James Bondin
Mistä puhumme kun puhumme Renny Harlinista
Mistä puhumme kun puhumme Tarkovskista
Laatu myy televisiossa
Diinarit Jameksissa
Kannosta kasvaa klassikko
Mistä puhumme kun puhumme Robert Redfordista
Mistä puhumme kun puhumme Terry Gilliamista
King Kongista ja vähän muistakin jättiläishirviöistä
Mistä puhumme kun puhumme Charles Bronsonista
Brianin elämä rippikouluihin
Clint Eastwood, Don Siegel ja pako elokuvateatteriin
Syvä joki ja Burt Reynoldsin viikset
Mistä puhumme kun puhumme John Carpenterista
Mistä puhumme kun puhumme William Friedkinistä
Mistä puhumme kun puhumme Schwarzeneggeristä
Kolmas kierros: viisi Bond-vuosikymmentä