Kulttuurien yhteentörmäyksestä yhden teinitytön tarinan kautta käsittelevä elokuva on rohkea veto tekijältään ja tärkeä keskustelunavaus.

Kaksi ihanaa Rachelia vakuuttaa rakastavaisina tummasävyisessä draamassa, jossa itsensä hyväksymisen hinta on tulla perheensä hylkäämäksi.

Vuoden 2016 yllätysjättihitin jatko-osa on juuri sitä mitä siltä odottaakin, mutta se on onnistunut säilyttämään raikkauden ja tuoreuden niin, että paikoin se tuntuu jopa alkuperäistä paremmalta.

Raikas ja taitava näyttelijäkunta nostaa ulkoisen olemuksen aiheuttamasta itsetunto-ongelmasta kertovan yhden idean elokuvan viihdyttävyyden hieman korkeammalle asteelle.

Japanilaisohjaaja Naomi Kawase pysyy uskollisena tyylilleen, mikä joillekin on hyvä uutinen, joillekin huono.

Kiinnostava kurkistus maahan, jossa sote-uudistus on jo toteutettu, ei täysin onnistu vangitsemaan tarinansa tasolla.

Hurmaava animaatio rähjäisistä rakeista sopii nuoremmille katsojille, mutta aikuiset saavat siitä eniten irti. Ääninäyttelijät ovat Hollywoodin parhaimmistoa, ja katsoja poistuu teatterista takuuvarmasti hymyillen.

Täydellinen kauhuelokuva itseään toistavien jenkkiyliluonnollisuuksien ystäville, jotka eivät halua pelätä tai pelästyä.

Kevyt elokuva sodanjälkeisestä Britanniasta on turvallisen tuttu brittituotanto, joka kaikessa ennakoitavuudessaan jättää jälkeensä hyvää mieltä.

Iki-ihana Charlize Theron tekee taas yhden kuuluisista valkokangasmuodonmuutoksistaan.

Sukupolvielokuva, moderni klassikko ja nuorten uusi supersankari. Minä, Simon on tärkeimpiä nuorisoelokuvia vuosikausiin.

Kyllästyttyään brittiläiseen politikointiin ja amerikkalaiseen varapresidenttiin skotlantilainen satiirikko Armando Iannucci tarttuu venäläiseen diktaattoriin ja onnistuu loukkaamaan lähestulkoon jokaista.

Hauskasta lähtökohdasta huolimatta lattea toimintakomedia ei pääse vauhtiin. David Oyelowon hauskin ja hulluin roolisuoritus tekee elokuvasta katsottavan.