Etsi
Spoilerivaroitus.
Olov Svedelidin luoma Ronald Hassel on kovaotteinen tukholmalainen poliisi, joka on tutkinut rikoksia 30 kirjassa. Kirjasarjan pohjalta tehtiin televisiosarja jo 1990-luvulla, ja nyt Hassel tekee uuden tulemisen Viaplayn alkuperäistuotannossa.
Viihteen ystäväville pakkotapahtuma.
Tarvitseeko viidellä Oscar-pystillä palkitun elokuvan pahis oman synnyintarinansa?
Tänään nähdään televisiossa kotimainen kauhuelokuva Bodom, jonka teatteriensi-illasta on kulunut vasta vuoden verran.
Tänään nähdään televisiossa toimintaelokuvien kuningas Die Hard.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Projekti vireillään toisen näyttelijän kanssa.
Pelottavaa!
Kuvaustauot mahtavat olla hauskoja.
Suosittu animaatioseikkailu viihdyttää edelleen koko rahan edestä.
Nämä miehet toivat valon kansalle – kumpikin omalla tavallaan.
Ohjaaja tarttuu pelottavaa klovniakin ikonisempaan kauhuhahmoon.
The Square on trailerin perusteella ohjaajansa näköinen piikikäs satiiri.