Sinänsä oikein tehty elokuva tärkeästä aiheesta ei onnistu tekemään kunniaa Bryan Stevensonille ja hänen työlleen.

Suku kokoontuu viettämään hiljaista surujuhlaa iloiseen perhetapahtumaan. Puhumattomuuden perinteen luulisi puhuttelevan suomalaista katsojaa.

Uskomaton tekninen suoritus ja ennen kaikkea vahva sotadraama, joka todennäköisesti nappaa ainakin muutaman Oscarin.

Täydellinen katastrofi on vältetty, vaikkei a-listan tähdittämällä ja jättimäisellä hintalapulla varustettu fantasiaspektaakkeli kyllä erityisen hyvin onnistukaan.

Pahat pojat ovat palanneet pitkän tauon jälkeen. Toimintaa riittää, mutta mihin komedia on jäänyt?

Hiljalleen hautuva kuvaus lopullisesta lapsuudesta aikuisuuteen siirtymisestä on ennemmin herkkä tunnelmapala kuin tarinavetoinen draama.

Hieno ja hallittu kuvaus rakastetusta Helene Scherfbeckista on mahtavien ammattilaisten upea kunnianosoitus kansallistaiteilijalle.

Komiteatyöltä vaikuttava verinen mutta tylsä pelottelu kuljettaa rinnakkain liian monta tasa-arvoista tarinaa samasta kirotusta talosta.

Marvel-ohjaajanakin kunnostautunut Taika Waititi on tehnyt hillittömän Hitler-parodian, joka onnistuu sekä naurattamaan että koskettamaan.

Kliseinen juoni ei pilaa hauskaa ja terävää dialogia. Suvereenit näyttelijät nostavat osaltaan elokuvan rimaa.

Hunajaista ja psykologista melodraamaa japanilaisohjaajalta ja kahdelta ranskalaisveteraanilta.

Tylsä ja juoneton musikaali aiheuttaa lähinnä turhautunutta sähinää.

Eihän se edes tunnu missään, joten Oscar-tyrkyksi tämä on melko epäonnistunut teos.