Maailman ”oikeasti” parhaat elokuvat – Episodin joulukalenteri, luukku 24

Koska meillä on joulu, on myös aika paljastaa Episodin toimittajien ja avustajien henkilökohtaisista listoista koostetun joulukalenterin viimeinen luukku, joka paljastaa maailman viisi parasta elokuvaa ikinä.

24.12.2023 12:07

Joulukalenterimme sai alkunsa siitä, että vuoden 2023 viimeiseen Episodiin haluttiin lehden 20-vuotisjuhlien kunniaksi Top 10 -lista toimituksen ikimuistoisista elokuvista. Sitä varten pariltakymmeneltä osallistujalta pyydettiin lista syystä tai toisesta säväyttäneistä leffoista tai muuten henkilökohtaisesti tärkeistä nimikkeistä.

Ne piti myös laittaa ”paremmuusjärjestykseen” ja vieläpä muutaman päivän varoitusajalla. Käytännössä kaikki manailivat, että helpompi olisi ollut laatia henkilökohtainen Top 100 – ja että kymppilista olisi minä tahansa muuna päivänä ollut ihan eri näköinen. Yksittäisten listojen elokuvat asetettiin järjestykseen huomioimalla mainintojen määrä ja painottamalla niitä sijoituksilla yksittäisillä listoilla. Eli siis ilman mitään tieteellistä perustetta.

Koska Episodi-lehteä varten tarvittiin vain kymmenen nimikettä, tehtiin kaikista maininnan saaneista elokuvista tämä joulukalenteri, jota on avattu joulukuun alusta lähtien. Ja nyt siis sen viimeisen luukun kimppuun!

5.
Hohto
The Shining, 1980
Ohjaus: Stanley Kubrick

Stanley Kubrickilla on Top 10:ssä tupla, sillä hänen 2001: Avaruusseikkailunsa oli edellisessä luukussa sijalla 6. Vieläkin paremmaksi katsottiin kauhua karsastavienkin arvostama sovitus Stephen Kingin pelotteluhitistä. Autiota jättihotellia talven yli vartioiva perhe kohtaa niin yliluonnolliset kauhut kuin omien liitostensa rajat. Jack Nicholson loistaa pelottavaan hotelliin kotiutuvana miehenä ja Shelley Duvall hänen vaimonaan. Heidän Danny-poikansa tarina jatkui luukusta nro 15 paljastuneessa Doctor Sleepissä.

Hohdon paras suositus lienee, ettei epämääräisellä elokuvamaulla varustettu King arvosta sitä.

4.
Tähtien sota
Star Wars, 1977
Ohjaus: George Lucas

On vain oikeus ja kohtuus, että kaikista Star Wars -elokuvista korkeimmalle kurottaa se ainut ja alkuperäinen Tähtien sota, jota franchise-ajattelu ja -odotukset eivät vielä rasita. Ikimuistettavat hahmot seikkailevat oudossa mutta kotoisen kulahtaneessa avaruusoopperassa tavalla, joka selvästi on ollut monille Episodin toimituksen jäsenillekin sukupolvikokemus. Tähtien sodan vetovoiman todistaa kuitenkin myös se, että se on säväyttänyt myös niitä, jotka ovat eläneet ja kasvaneet sen jäljittelijöiden kansoittamassa maailmassa.

3.
Blade Runner
1982
Ohjaus: Ridley Scott

Olisiko meillä Blade Runneria sellaisena kuin me sen tunnemme ja rakastamme, jos Tähtien sotaa ei olisi? Ilman sen menestystä Ridley Scott ei ehkä olisi valinnut Harrison Fordia pääosaan (tosin myös Steven Spielbergin kehut Kadonneen aarteen metsästäjien kuvauksista vaikuttivat). Oli miten oli, Scottin elokuva on tehonsa säilyttänyt, jäntevä ja jännittävä scifiklassikko, joka toiminnan lomassa pohtii identiteetin, ihmisyyden ja inhimillisyyden kysymyksiä.

2.
Alien – kahdeksas matkustaja
1979
Ohjaus: Ridley Scott

Kyllä, kymppikärkeen mahtui toinenkin tupla, kun Ridley Scott jatkaa Blade Runnerin jälkeen avaruuskauhun klassikolla Alien – kahdeksas matkustaja. Scott sekoittaa uskottavaa, arkista tulevaisuutta perinteiseen selviytymiskauhuun ja luo koko joukon ikonisia hahmoja. Tärkeimpinä heistä tietysti Sigourney Weaverin pystyvä naissankari Ellen Ripley sekä rumankaunis Alien-hirviö.

1.
Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit
The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring, 2001
Ohjaus: Peter Jackson

Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -trilogia oli valtava menestys ilmestyessään. Hieman myöhemmin se aiheutti jonkinlaisen vastareaktion, ja tuntui siltä, kuin olisi ollut vähän noloa fanittaa niitä. Muutama Episodin joulukalenteriin osallistunutkin analysoi ihastuneensa elokuviin kunnolla niiden laajennettujen erikoisjulkaisujen myötä.

Oikeasti Sormuksen ritarit ei tarvitse mitään puolusteluja. Se on teknisesti uskomatonta jälkeä, sen maailma on eeppinen ja hahmot samastuttavia ja ikonisia, ja sen tarina on mitä huikein hyvän ja pahan taistelu, jossa sankarit joutuvat pahisten ohella kamppailemaan itsensä kanssa. Mikä tärkeintä, Sormuksen ritarit tuntui siltä, kuin Jackson olisi nähnyt J.R.R. Tolkienin eepoksen fanien mieliin ja ammentaneen sieltä elokuvan, jollaista ei uskottu mahdolliseksi tehdä.

”Virallisesti” maailman parhaimmiksi elokuviksi julistetuista nimikkeistä on vaikea määritellä osa-alueittain, mikä niistä tekee niin hyviä. Oleellista on, että elokuvan taika tekee niistä osiensa summaa suurempia. Niin on myös Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit -mestariteoksen kohdalla. Episodin joulukalenterin päätös on suuren seikkailun alku!

Kukaan ei hämmästyne siitä, että kaikki kärkiviisikon elokuvat olivat mukana jo vuonna 2013, kun Episodi-lehden kymmenvuotisjuhlien kunniaksi tehtiin vastaava lista. Tähtien sota ja Alien olivat jo tuolloin kärkikymmenikön tietämillä, Hohto ja Blade Runner jopa kärkikolmikossa. Voittajamme, Sormuksen ritarit, oli myös mukana, mutta tuolloin vielä listan toisessa päässä.

Episodin 20-vuotisjuhlan joulukalenteri on tältä erää ohi, mutta ei tässä vielä kaikki! Bonuksena luvassa vielä yhteenveto koko hoidosta.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyen

Aiheeseen liittyviä elokuvia