Marvel-pomo paljasti erään faniteorian toteutuvan tulevassa Avengers-elokuvassa

Paljastus ei kuitenkaan tule suurena yllätyksenä.

11.12.2017 15:36

Brasilian Comic Conissa vieraillut Marvel-pomo Kevin Feige on vahvistanut monien fanien epäilykset: suosikkiroisto Loki (Tom Hiddleston) liittoutuu Avengers: Infinity Warissa pahan Thanosin (Josh Brolin) kanssa.

Tämä ei tule monille yllätyksenä trailerissa nähdyn hetken perusteella, jossa Loki kohottaa esille sinisen Tesseraktin, eli yhden Thanosin metsästämistä Ikuisuuskivistä. Monet ovat kommentoineet somessa uskovansa, että kohtauksessa Loki antaa Tesseraktin juurikin Thanosille.

Loki on muutenkin tunnettu petkuttamisesta ja oveluudesta, joten oli hyvinkin arvattavissa, että hän näkisi heti tilaisuuden liittoutua suuren pahan kanssa, jonka hän uskoo tuhoavan Kostajat ja koko maapallon. Läpi Marvel-elokuvien Loki on toiminut aina siten, että siitä koituu mahdollisimman paljon hyötyä hänelle itselleen.

Loki ja Thanos ovatkin vanhoja tuttuja, sillä The Avengers -elokuvassa Loki sai Thanosilta armeijan lainaan maailmanvalloitusta varten. Loki kuitenkin epäonnistui tehtävässään silloin, joten nähtäväksi jää, kuinka suopeasti Thanos pitää häntä mukanaan.

Lähde: Screen Rant

Lisää luettavaa