Nicolas Cage puhui Renny Harlinin kanssa Teräsmies-elokuvasta: ”Elokuvan piti osua napakymppiin, joten soitin Tim Burtonille”

Näyttelijä halusi toisen miehen hommaan.

22.3.2023 19:01

Oscar-voittaja Nicolas Cage kertoo pitkään puhutusta ysäriprojektista Superman Lives, jossa Cagea suunniteltiin Teräsmiehen rooliin Tim Burtonin ohjaksissa.

”Sen oli tarkoitus olla enemmän 80-luvun Superman pitkällä, mustalla samuraitukalla. Ajattelin, että siitä tulisi hyvin erilainen, tavalaan emo-Teräsmies, mutta emme päässeet koskaan sinne asti.” Vielä tänäkään päivänä hän ei tiedä, miksi elokuvan kanssa ei edetty.

”He halusivat Renny Harlinin tekevän elokuvan. Istuin alas Rennyn kanssa. Tein silloin toista elokuvaa, joten hän tuli asuntoautooni ja juttelimme. Pidin Rennystä, mutta ajattelin, että jos teen tämän, sen täytyy osua napakymppiin. Sanoin, että Tim Burtonin täytyy tehdä se”, Cage kertoo Varietyn mukaan.

”Soitin Timille ja kysyin tekisikö hän elokuvan. Tim ei roolittanut minua, minä valitsin Timin mukaan projektiin, ja hän vastasi kyllä. Rakastin sitä, mitä hän teki Michael Keatonin kanssa Batmanissa, olin iso fani.”

Cage kertoo, että rakastaa myös Mars hyökkää! -elokuvaa. Warner Bros oli varovainen Burtonin suhteen, koska Mars hyökkää! ei menestynyt rahallisesti. ”Luulen, että he alkoivat jänistää. He olivat käyttäneet paljon rahaa lavastuksiin ja puvustukseen, mutta ei sitä koskaan tiedä. En halua olla kryptinen-Cage, mutta koskaan ei voi tietää”, Nicolas Cage sanoo Superman Livesistä.

Lisää luettavaa