Ali Abbasin ainutlaatuisessa peikkotarinassa ei enää olla Muumilaaksossa.

Lahjakkaat nuoret näyttelijät ovat teinidystopian kantava voima.

Mielikuvituksen lennon puolesta puhuva lastenelokuva Risto Räppääjien tyyliin, tällä kertaa pikkutytön näkökulmasta.

Jatko-osan humoristisessa linjassa ja mielikuvituksellisessa mittasuhteilla leikittelyssä ei oikeastaan ole muuta vikaa kuin että edellinen osa teki jo kaiken saman.

Kiehtova sekoitus spektaakkelia ja eurooppalaista art house -elokuvaa ei aiheestaan huolimatta koskaan oikein pääse lentoon. Komeasti kuvatun elokuvan ensimmäiset kohtaukset pakolaisveneessä ovat vaikuttavia.

Star Wars -universumia taustoittavan, periaatteessa turhan elokuvan olemassa olon oikeutus on Han Solon ja Chewbaccan ystävyyden synty.

Vuoden 2016 yllätysjättihitin jatko-osa on juuri sitä mitä siltä odottaakin, mutta se on onnistunut säilyttämään raikkauden ja tuoreuden niin, että paikoin se tuntuu jopa alkuperäistä paremmalta.

Enemmän väkeä, tuhoa ja kosmisia visioita kuin kaikissa aikaisemmissa Marvel-elokuvissa yhteensä. Jos niistä pitää, todennäköisesti rakastaa tätäkin.

Teinifantasia jättää tarinan aineksia hyödyntämättä.

Vieraaseen kulttuuriin sijoittuva huikean hieno koko perheen animaatio ylittää ulkoiset raja-aitansa ja tarjoaa yleismaailmallisesti samastuttavan seikkailun.

Taianomainen satu aikuisille on taattua Guillermo del Toroa ja kannattaa katsoa jo pelkästään Sally Hawkinsin pelottoman roolityön puolesta.

Teinidystopiasarjan viimeinen osa näyttää edelleen hienolta, mutta aikaisempien elokuvien ja lopulta itsensäkin kanssa ristiriitainen sekasotku on trilogian heikoin osa.

Pieni askel oikeaan suuntaan: Justice League on paljon parempi kuin Man of Steel ja Batman v Superman, mutta ei aivan Wonder Womanin luokkaa.