Ilmeisesti joitakin tarinoita ei ole tarkoitettu kerrottavaksi onnistuneesti muussa mediassa. X-Men-sarjakuvien Pimeä Feeniks -klassikko lienee yksi niistä. Vain päällisin puolin nimensä mukaista sarjakuvaklassikkoa mukaileva filmatisointi tuhlaa hienon tarinan ja hyvät hahmot oudon väsyneeseen nahisteluun.

Vannoutuneille hirviömätkeen ystäville avautuva elokuva näyttäytynee muille vain valtavien äänimassojen säestämänä tuhona ja kaaoksena.

Disneyn klassikkoanimaation näytelty versio liitää alkuperäisanimaation vahvuuksilla jopa yllättävän onnistuneesti ennakko-odotuksiin nähden, mutta paradoksaalisesti kärsii omaperäisyyden puutteesta ja aavistuksen liian pitkästä kestosta.

Kymmenisen vuotta kehittynyt supereepos saa ansaitsemansa lopetuksen niin kuvallisen spektaakkelin kuin tunteellisen viimeisen luvun myötä.

Roiskuttelevammaksi päivitetty sovitus sofistikoituneesta toimintafantasiasarjakuvasta on suositeltavaa katsottavaa kaikille, joilla on huono elokuvamaku.

Shazam! jatkaa DC:n voittoputkea, mutta vaikka Zachary Levi laittaa kaiken peliin, on elokuva harmillisen unohdettava. Onneksi elokuva on hurjan hauska ja David F. Sandbergin vankka ohjaus tukee sitä tehden siitä tavallista paremman supersankarielokuvan.

Hienovaraisesti kantaa ottava koko perheen elokuva on ennemmin omillaan toimiva päivitys kuin pelkkä uudelleenfilmatisointi.

Eettisiin ja inhimillisiin kysymyksiin kantaa ottava Captain Marvel saa paikallaan junnaavan franchisen tuntumaan himpun verran tuoreemmalta.

Ajatus jatko-osasta Maija Poppaselle saattaa tuntua arveluttavalta, mutta on vaikea keksiä miten sen tekisi paremmin tai kuka voisi kantaa ikonisen hahmon sateenvarjoa Emily Bluntia täydellisemmin.

Graffititaiteen ja musiikkivideoiden parhaita piirteitä yhdistelevä sähköinen animaatio on vuoden parhaita – ellei paras – supersankarielokuva ja yleensäkin vuoden viihdyttävimpiä valkokangastulokkaita.