Ranskalaisten komediaksi kutsumaa tekelettä ei voi suositella kuin arvokonservatiivisille nationalisteille, joilla on poikkeuksellisen huono maku. Tarina, hahmot ja aiheenkäsittely ovat pölhöydessään mykistäviä.

Ranskalaisohjaajien kärkeen kuuluvan François Ozonin ohjaustyö on varmalla kädellä ohjattu kuvaus katolisen kirkon piirissä tapahtuneesta pedofiiliskandaalista ja sen uhreista.

Pistävän ajankohtainen kuvaus suhteestamme työntekoon ja sen vaarallisistakin seurauksista on taattua Ken Loach -laatua.

Elokuvan todellinen kauneus ei piile sen rakkaudessa, vaan siinä miten se taistelee pakotettua maskuliinisuutta vastaan.

Late Lammas Elokuva: Farmageddon sopii perheen pienimmille, mutta ei onnistu tarjoamaan vanhemmille katsojille mitään uutta tai mielenkiintoista muutamaa hauskaa elokuvaviittausta lukuunottamatta.

Leluelokuva matkii Legon vastaavia tuotteita mutta selvästi nuoremmalle yleisölle suunnatummin
ja valitettavasti vähemmän mielikuvituksen lentoa osoittaen.

Juliette Binoche loistaa Césarin arvoisesti traagisessa ranskalaisessa melodraamassa, joka pohtii sosiaalisen median uhkia ja mahdollisuuksia ihmissuhteiden avulla.

Reggaefanit saanevat elokuvasta huomattavasti enemmän irti kuin varsinaiset dokumenttien ystävät.

Kehon muokkauksen ja naisellisuuden yhteyksiä tutkiva Pearl ei ole mikään Pumping Iron II: The Women. Englanninkielisellä tekstityksellä varustettu elokuva on KesäKino Engelin ohjelmistoa.

Draama yksinäisyydestä ja menneisyyden painolastista herättää kokonaisuutena ajatuksia, mutta kärsii tylsistä ja hölmöistä kohtauksista.

Jatko-osa on viihdyttävä mutta hurja pudotus erinomaisesta ykkösosasta. Maxin ja kavereiden seikkailut ovat edelleen hauskaa katsottavaa, mutta potentiaalia olisi ollut parempaan.

Mestariluokkaa. Lyhyesti ja ytimekkäästi.

Irisz vaeltaa veljeään etsien, mutta lopulta millään ei tunnu olevan hänelle sen suurempaa merkitystä. Ei edes veljensä löytämisellä.