kirjoittajat: Jussi Huhtala

War/Peace

”Tämä on propagandaelokuva. Rauhan puolesta.” Näillä sanoilla alkaa suomalaisen joogaopettajan ja elokuvantekijän Inderjit Kaur Khalsan (Brooklynin pojat) dokumentti War/Peace, joka kertoo Yhdysvalloissa 1970-luvulla vaikuttaneen radikaaliryhmän tarinan.

Song to Song

Maine ja kunnia ovat katoavaisia. Siltä tuntuu, kun katsoo Terrence Malickin uutta elokuvaa Song to Song. Veteraaniohjaaja teki ennen elokuvia harvakseltaan ja hankki neron maineen elokuvilla Badlands (1973) ja Onnellisten aika (1978), joiden jälkeen hänellä oli peräti 20 vuoden tauko ennen seuraavaa ohjaustyötä Veteen piirretty viiva. Se palautti Malickin amerikkalaisten elokuvantekijöiden eturiviin, ja uusia ohjaustöitäkin on tullut yhä tiheämpään tahtiin. Perfektionistina tunnettu ohjaaja on alkanut suorastaan suoltaa elokuvia.

The Salesman

The Salesman (Forušande) alkaa tehokkaalla kohtauksella, jossa kerrostalo on sortumassa, ja asukkaiden on rynnättävä nopeasti ulos. Emad (Shahab Hosseini) ja Rana (Taraneh Alidoosti) ovat näyttelijäpariskunta, jonka on muutettava asumiskelvottomasta talosta pois ja etsittävä nopeasti uusi asunto. Kerrostalon voi nähdä vertauskuvana heidän liitolleen, joka on vähitellen murenemassa.

Silence

Ohjaajamestari Martin Scorsese palaa uskonnolliseen aiheeseen lähes 30 vuotta Kristuksen viimeisen kiusauksen ja 20 vuotta Kundunin jälkeen. Shūsaku Endōn romaaniin perustuva Silence kertoo 1600-luvulla eläneistä portugalilaisista jesuiittapapeista. Rodrigues (Andrew Garfield) ja Garrpe (Adam Driver) haluavat lähteä tekemään Jumalan työtä Japaniin. Evankeliumin levittämisen lisäksi he haluavat löytää kadonneen isä Ferreiran (Liam Neeson), josta ei ole kuultu vuosiin.

The Founder

Elämäkertaelokuva, joka kertoo McDonald’s-ravintoloiden perustajasta? Se ei ehkä kuulosta kovin kiinnostavalta idealta, mutta lopputulos on herkullinen. Jo elokuvan nimi on hauskan ironinen. Elokuvan keskushahmo Ray Kroc (1902–1984) ei todellakaan perustanut McDonald’s-ketjua. Sen tekivät McDonaldin veljekset, jotka antoivat myös nimensä hampurilaisravintolalle. Ray Krocin ansioksi voi sen sijaan laskea sen, että hän teki McDonald’s-yhtiöstä maailmanlaajuisen menestysbrändin – ja samalla itsestään miljardöörin.

Liittoutuneet

Liittoutuneet on toisen maailmansodan aikaan sijoittuva jännitysdraama, josta tulee mieleen Casablancan ja Mr. & Mrs. Smithin yhdistelmä, jossa on mukana ripaus Englantilaista potilasta. Meidän aikamme Humphrey Bogart eli Brad Pitt esittää kanadalaista upseeria, joka elokuvan alussa hyppää laskuvarjolla jonnekin Pohjois-Afrikan aavikolle. Uudeksi Ingrid Bergmaniksi on luonnollisesti hankittu joku eurooppalainen, joka näyttää klassiselta filmitähdeltä, ja Marion Cotillard on kuin luotu siihen rooliin.

Snowden

Salaisia asiakirjoja julkisuuteen vuotaneesta Edward Snowdenista ilmestyi pari vuotta sitten kiinnostava dokumentti Citizenfour, joka palkittiin Oscarilla. Nyt yhteiskunnallisista aiheista tunnettu veteraaniohjaaja Oliver Stone on tehnyt Snowdenista kertovan draamaelokuvan, jossa nimiroolia esittää Joseph Gordon-Levitt.

Sully – Uroteko Hudson-joella

Heinäkuussa 60 vuotta täyttänyt Tom Hanks on amerikkalaisen elokuvan luotettava ja sankarillinen jokamies, oli kyseessä sitten astronautti Jim Lovell (Apollo 13), toisen maailmansodan amerikkalaisupseeri (Pelastakaa sotamies Ryan) tai isänmaallinen asianajaja (Vakoojien silta).

Skiptrace

Renny Harlinin uralla on ollut jyrkkiä nousuja ja laskuja. Die Hard 2 ja Cliffhanger – kuilun partaalla liitetään Harlinin nimeen, ja ne olivat valtavia menestyksiä. Harlinin isoista toimintahiteistä on kuitenkin jo yli 20 vuotta aikaa. Vuonna 2013 ilmestynyt fantasiaseikkailu Legend of Hercules ei tullut Suomessa edes teattereihin.