Sotkuinen käsikirjoitus yhdistää aivan liian monta elementtiä budjettiinsa nähden, joten lopputuloksena on melko sekava kauhuelämys.

Richard Stanleyn pitkään odotettu paluu ohjaajaksi on mukavalla tavalla vanhanaikaista pelottelua, mutta se vaatii katsojalta aktiivista hyväksymistä.

Komiteatyöltä vaikuttava verinen mutta tylsä pelottelu kuljettaa rinnakkain liian monta tasa-arvoista tarinaa samasta kirotusta talosta.

Puutteistaankin huolimatta toimiva kauhulänkkäri panostaa pahaenteiseen tunnelmaan.

Kliseinen halpiskauhuleffa viihdyttää huonoudellaan ja pöljällä tarinallaan.

The Ligthouse on eräs tämän vuoden kuumimpia elokuvatapauksia ja kaiken odotuksen arvoinen. Sanat eivät riitä kuvaamaan Robert Eggersin uutta ja outoa elokuvaa, joka on yhtä hämmentävä kuin se on lumoavakin.

Ohjaaja on haukannut ison palan mutta selviytyy siitä.

Onnistunut jälleennäkeminen ei tuo zombitoimintakomediaan mitään uutta, mutta toisaalta miksi korjata jotain mikä ei ole rikki.

Harvinaisen onnistuneen muttei täydellisen jatko-osan parasta antia ovat uskomattoman taitavat näyttelijät, ja se tuo tarinan koskettavaan päätökseensä. Elokuva saattaa jopa onnistua puristamaan katsojasta pari ansaittua kyyneltä.

Muutamasta tehoa vähentävästä kauneusvirheestä kärsivä verilöyly on virkistävän raikas ja toimiva yhdistelmä kauhua ja komediaa.

Kun indiemaestron zombiparodia on hyvä, se on todella hyvä. Kun se on huono, se on raivostuttava.

Scary Stories to Tell in the Dark on perinteinen kauhukertomus, joka ei tuo maailmaan mitään uutta, mutta on silti kohtuullisen toimiva ja viihdyttävä. Elokuva toimisi erityisen hyvin varhaisteinin ensikosketuksena kauhuelokuviin.

Hölmö eläinkauhu on yksi viime aikojen tehokkaimpia pelotteluleffoja, joka pakkaa tiiviiseen kestoonsa kaikki lajityypin elementit tehokkaasti ja mukaansatempaavasti.