Etsi
Stephen Kingin kirjaan perustuvasta Cell-elokuvasta on julkaistu uusi traileri.
Mitä jos E.T. palaisi takaisin maahan? Neo olisi kannattanut jättää lentelemään taivaan tuuliin, jotta olisimme välttyneet kahdelta kehnolta Matrix-jatko-osalta.
Shia LaBeouf on näyttelijä, joka herättää vahvoja tunteita. Hänen tiedetään ärsyttäneen katsojia erityisesti Transformers- ja Indiana Jones -elokuvissa tekemillään rooleilla. Ilmeisesti pelkät kasvonpiirteet riittävät nostattamaan raivoa joidenkin LaBeouf-vihaajien mielessä.
Tänään nähdään televisiossa Jim Carreyn vuonna 2009 valmistunut komedia I Love You Phillip Morris, joka esitetään Nelosella nimellä Valloittava Phillip Morris.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Game of Thronesin kuudes kausi alkoi maanantaina 26. huhtikuuta. Sarjan valtavaksi kasvaneesta suosiosta yksi osoitus on sosiaalisessa mediassa käynyt kuhina ensimmäisen jakson tiimoilta.
Angelina Jolie uusii Pahattaren roolinsa jättisuosituksi nousseen Maleficent -elokuvan jatko-osassa.
Roolinsa harkiten valitseva Joaquin Phoenix on tarttumassa kahteen mielenkiintoiseen projektiin, mikäli aikataulut ja sopimusasiat saadaan kuntoon.
Vuosi lähestyy pikkuhiljaa puoliväliään, ja jo kuluvan vuoden kolmas suuresti hypetetty sarjakuvafilmatisointi, Captain America: Civil War saa ensi-iltansa keskiviikkona 27. huhtikuuta.
X-Men Apocalypse tulee teattereihin 20. toukokuuta. Elokuvasta on julkaistu kolmas ja viimeinen traileri.