Tanskalaiselokuva vie 1400-luvun jylhään Pohjolaan, jota hallitsi määrätietoinen nainen. Fiktio on kiedottu taidolla tositapahtumien ympärille.

A Star Is Born -tyyppisen julkkissuhteen romanttisesta toksiseksi kääntävä musikaali ei varmaan ole kaikkien makuun, mutta musikaalien ja persoonallisen elokuvan ystäville – ja erityisesti Sparks-faneille – se on herkkua.

Elokuva on taattua Vuoksenmaata – se yhdistää komediaa vakavampaan sanomaan onnistuen siinä hienosti.

Konkurssin partaalla tasapainotteleva ruusutarhuri löytää kadonneen luovuutensa kolmen työkuntoutujan ansiosta.

Spencer on ensiluokkainen draama ja lumoava kurkistus prinsessa Dianan sielunmaisemaan. Johnny Greenwoodin upea musiikki ja Kristen Stewartin kypsä, monitasoinen roolisuoritus kruunaavat kokonaisuuden.

Yksi vuoden parhaista elokuvista on terävää uskontokritiikkiä, arvoituksellinen ja kaunis.

Vähäosaisten, omilleen jääneiden kiinalaisteinien rankat ongelmat osoittautuvat yllättävän universaaleiksi, ja mainioiden pääosanesittäjien hahmoista huomaa äkkiä välittävänsä valtavasti.

Raha, valta ja murha nousevat Ridley Scottin uuden elokuvan keskiöön. Perinteisen elokuvan maailmaan uppoaa mielellään.

Nicolas Cagen paras elokuva vuosikymmeniin. Ensikertalainen ohjaaja Michael Sarnoski ohjaa elokuvan teemoja ja toimintaa varmasti ja hallitusti.

Emme oikeasti tarvitsisi vielä yhtä kidutettua sankaria. Vai tarvitsemmeko?

Monisukupolvisen perheen välit venyvät ja paukkuvat alkuun koskettavasti ja hauskastikin, mutta lopulta uhataan eksyä tekijän omien traumojen vatvomisen suohon.

Will Smith tekee parhaan roolityönsä vuosiin Williamsin sisarusten isänä, mutta elokuva jättää pahan maun suuhun keskittymällä vain kahden naishuippu-urheilijan isään.

Monia palkintoja ja ehdokkuuksia jo kerännyt suomalais-somalialainen elokuva löytää kauneutta karuudestakin.