Lukuisista kassamagneeteistaan tunnetun Jerry Bruckheimerin tuotantoon mahtuu elokuvia ja sarjoja joka lähtöön. Kun dvd-markkinoilta alkoi tulvia rahaa, ilmaantui vuosien 2005 ja 2006 aikana useista kyseisen tuottajan elokuvista tavalla tai toisella pidennettyjä erikoisversioita. Edellisessä artikkelissa kävimme läpi 1990-luvun elokuvien erikoisjulkaisuja, joten nyt on vuorossa rainoja 2000-luvun alusta.
Puhallettu reippaasti yli 60 sekunnissa
Lähinnä musiikkivideoita ohjanneen ja kuvanneen Dominic Senan ohjaama Puhallettu 60 sekunnissa (Gone in 60 Seconds, 2000) oli paperilla kuin tuottajan unelma. Ensinnäkin tähän vuonna 1974 ilmestyneen tunnetun kulttiklassikon uusintatulkintaan saatiin pääosiin Nicolas Cage, Angelina Jolie ja Robert Duvall. Lisäksi se oli täydellinen kesäleffa sekä vauhdikkaiden että ”coolien” ja pauhaavalla musiikilla höystettyjen kohtauksien kera.
Elokuvasta julkaistiin viisi vuotta kesäkuisen ensi-illan jälkeen dvd:lle yhdeksän minuuttia alkuperäistä teatteriversiota (118 min) pidempi ohjaajan versio. Tämä Director’s Cut ei ole mikään hutaisten kasattu turhuus, vaan siinä on lisätyn toiminnan lisäksi myös muutamia rakenteellisia eroja vaikuttamassa tarinaan. Etenkin Kipin (Giovanni Ribisi) hahmo poikkeaa teatteriversiosta.
Director’s Cutin lisäykset alkavat viiden minuutin kohdalla. Tumbler (Scott Caan) kertoo ”käsileikeistään” yksityiskohtaisemmin Atleyn (Will Patton) tuomitessa kuulemansa jutut kuin lasten suusta tulleiksi. Atley on myös samaan syssyyn huolestunut, kun autovarkaita ei kuulu eikä näy. Heti tämän perään tulee kohtaus, jossa varastetulla Porschella ajava Kip provosoi liikennevaloissa viereisessä autossa olevaa pariskuntaa epäilemällä naista prostituoiduksi. Tätä seuraavassa kaahailussa on hieman enemmän vauhtia. Kaikki edelliset kohtaukset kestävät yhteensä hieman alle minuutin.
Kymmenisen minuuttia edellisen jälkeen Memphis (Cage) ja Kip saapuvat jälkimmäisen asunnolle. Teatteriversiossa seuraa puolitoista minuuttinen kohtaus Kipin kokatessa aamupalaa samalla, kun miehet muistelevat menneitä. Ohjaajan versiossa on sen sijaan kolmeminuuttinen hetki Kipin ottaessa aluksi oluen. Tämän jälkeen miehet keskustelevat niitä näitä Kipin vaikuttaessa melkoisen hermoheikolta.
Noin 25 minuutin kohdalla Memphis saapuu autotallille tapaamaan Ottoa (Duvall). He keskustelevat puolisen minuuttia kauemmin Oton kuittaillessa kahdesta kuuden vuoden aikana saamastaan postikortista. Paikalla on myös Junie (Frances Fisher), joka ei ole lainkaan ilahtunut Memphisin paluusta.
Noin neljänkymmenen minuutin kohdalla tulee 40-sekuntinen lisäys kohtaukseen, jossa Memphis keskustelee muiden potentiaalisten autovarkaiden kanssa tulevasta keikasta. Otto liittyy keskusteluun toivottaen vanhat tutut takaisin ison keikan äärelle. Pian edellisen jälkeen Kip ja Freb (James Duval) saapuvat paikalle. Yli puoliminuuttisessa kohtauksessa Freb repeää lähes liitoksistaan nähdessään paikalle saapuneet alan kuuluisuudet.
50. minuutin jälkeen tulee uusi lähes 80-sekuntinen kohtaus. Tässä lisäyksessä Memphis ja Atley keskustelevat tulevasta keikasta ja sen vaaroista.
Noin vartin verran edellisen jälkeen porukka valmistautuu keikkaan. Memphis kysyy lähes puoliminuuttisessa lisäyksessä Kipiltä suoraan, onko tämä hermostunut. Kip kieltää tämän. Siihen Memphis toteaa hänen olevan kaikkien muiden tavoin. Ja että Kipin asenne on täysin väärä, sillä ”hänen takamustaanhan tässä ollaan pelastamassa!”
Noin 80 minuutin kohdalla Memphis ja Sway (Jolie) näkevät ikkunasta pariskunnan, jonka autoa he ovat varastamassa. Pariskunta on valmistautumassa petipuuhiin ja Director’s Cutissa kohtauksessa näkyy hitusen enemmän paljasta pintaa. Varsinaista alastomuutta kuitenkin vältellään.
Puolentoista tunnin jälkeen alkavassa takaa-ajossa nähdään tasan kolme minuuttia uutta materiaalia. Mukana on niin sekunnin tai muutaman kestäviä vauhdikkaita otoksia kuin isompia kokonaisuuksia kuten hetki, jossa Otto kysyy Memphisiltä sijaintia.
Viimeinen lisäys tulee hieman ennen lopputekstejä. Memphisin ja Swayn suutelemisen jälkeen jälkimmäinen nuolee kielenkärjellään omaa ylähuultaan.
Kaikkien edellä mainittujen kohtauksien lisäksi Director’s Cutissa on joitain pienempiäkin lisäsekunteja siellä täällä. Yleisesti niistä voi sanoa, että ne kaikki sopivat elokuvaan. Näin ollen filkan faneille Director’s Cut on suorastaan pakkohankinta.
Se tuhmempi Coyote Ugly
Vuoden 2000 loppukesästä valkokankaille tanssahdellut Coyote Ugly nousi nopeasti nuorten naisten suosikkileffaksi. PG-13-ikärajalle sovitetusta 101-minuuttisesta elokuvasta ilmestyi kesällä 2005 ”sensuroimaton” 108-minuuttinen The Unrated Extended Cut -versio. Tässä USA:n ulkopuolella myös Director’s Cut -lisänimellä markkinoidussa versiossa on ”tuhmaa materiaalia, joka olisi antanut elokuvalle korkeamman R-ikärajan”. Meillä täällä valtameren takana katsellaan sen sijaan rivoilua eri asenteella, joten leffan molemmat versiot ovat Suomessa K-12.
Pelityylinsä kullakin.
Pikkutuhmat lisäykset alkavat 23. minuutilla naisten tanssiessa baaritiskillä. Ennen näkemättömät otokset koostuvat 1–4 sekunnin pätkistä, joissa pyöritellään pyllyä ja näytetään vähän napaa. Yksi naisten välinen peppuläpsäyskin nähdään. Ei siis mitään R-ikärajan arvoista.
27. minuutin kohdalla on yhtenäinen, lähes viisikymmentä sekuntia kestävä tanssikohtaus. Sen aikana katsellaan lähinnä baaritiskillä keikuttelevan Zoen (Tyra Banks) sooloilua.
Neljä minuuttia edellisen jälkeen tulee kohtaus, jossa Violet (Piper Perabo) puhuu isänsä Billin (John Goodman) kanssa puhelimessa. Extended-versiossa hetki kestää 28 sekuntia kauemmin koostuen lähinnä otoksista, joissa kamera seuraa alusvaatteissa hyppivän Violetin vartaloa.
Edellisen jälkeen nähtävä Violetin ja Cammien (Izabella Miko) vaateshoppailu kestää pidennetyssä versiossa 50 sekuntia kauemmin. Pretty Woman osoitti jo kymmenen vuotta aiemmin, kuinka hauskoja vaateshoppailumontaasit voivat olla, joten ilmeisesti tässä yritetään päästä samoihin tunnelmiin.
Extended-version ensimmäinen suuri muutos nähdään 58. minuutilla alkavassa rakastelukohtauksessa. Teatteriversiossa näytetään ainoastaan kuusi sekuntia kestävää suutelua kohtauksen loppuessa ympäristössä olevien Patrick Swayzen ja Jenna Elfmanin pahviständien kaatumiseen. Pidennetty versio jatkuu tästä paljon pitemmälle. Violet ja Kevin (Adam Garcia) kaatuvat sänkyyn ja ryhtyvät tositoimiin. Intiimiä toimintaa seurataan vähän yli minuutin ajan, jonka aikana nähtävät rinnat ovat selkeästi body doublen eivätkä Piper Perabon.
Rakastelukohtauksen jälkeen tulee toinen huomattavasti erilainen kohtaus. Alkuperäisversiossa hempeillään LeAnn Rimesin But I Do Love You -biisin tahdissa samalla, kun taustalla näytetään lyhyitä klippejä Violetin arjesta. Klipit sisältävät 12 sekunnin verran otteita baaritähtösten baseball-ottelusta.
Extended-version montaasin aikana ei näytetä laisinkaan baseball-juttuja, vaan biisin jälkeen tulee oma yli kaksiminuuttinen pelikentälle sijoittuva kohtaus. Sen aikana Lil (Maria Bello) kehottaa epäsuorasti Cammieta näyttämään vähän paljasta pintaa vastustajan syöttäjälle, jotta tällä menisi pasmat sekaisin. Näinhän tietenkin myös sitten tapahtuu.
Pidennetyn version viimeinen lisäys tulee 72. minuutilla. Kyseisten 15 sekunnin aikana baarin asiakkaat tanssivat tiskillä ja esittelevät rintaliivejään.
Elokuvan tarina ei Extended-version lisäyksiä kaipaa. Kaipaako katsoja? Tuomaroi itsesi.
Pearl Harborin raaempi pommitus
Alkukesästä 2001 valkokankaille saapuneesta Michael Bayn ohjaamasta Pearl Harborista povattiin seuraavaa Titanicin (1997) tyylistä jättihittiä. Ainekset olivat kasassa: tosipohjainen asetelma, pitkälle viety rakkaustarina sekä dramaattinen kerronta, jonka loppuratkaisusta tiesi – ainakin vähääkään historiaa tuntevat katsojat – jo ennakkoon.
Titanic-taalojen määriin ei ylletty, mutta satojen miljoonien teatterituottoihin kylläkin. Hitusen lisää ropisi vuotta myöhemmin, kun 183-minuuttisen elokuvan vähän yli minuuttia pitempi Director’s Cut -versio julkaistiin uhkeana neljän dvd:n keräilyboksina.
Kuten monen muunkin elokuvan erikoisversion kohdalla, myös tällä kertaa pelkkä minuutin lisämitta ei kerro totuutta julkaisusta. Pearl Harborin teatteri- ja Director’s Cut -versiot sisältävät nimittäin molemmat eksklusiivisia kohtauksia, joiden johdosta ne ovat lähes saman mittaisia.
Pearl Harborin ohjaajan versiosta on napsaistu dialogin pätkä sieltä ja toinen täältä samalla kun moisia on lisätty muutamiin sopiviin hetkiin. Myös esimerkiksi vähän yli tunnin jälkeen tulevat Dannyn (Josh Hartnett) ja Evelynin (Kate Beckinsale) rakkauskohtaukset on leikattu eri tavalla.
Tämä snägäritappelu riistäytyi aivan käsistä.
Director’s Cutin jykevimmät muutokset tulevat noin puolentoista tunnin kohdalla alkavassa Pearl Harborin pommituksessa. PG-13-ikärajalla varustettu alkuperäisversio kalpenee isolla kädellä ohjaajan R-ikärajallisen version lisäsekuntien äärellä. Veriroiskeet ovat valtaosin hyvin nopeita ja helposti jopa missattavissa, mutta mikäli ne osuvat verkkokalvoille, on impakti aivan eri luokkaa kuin teatteriversiossa. Myös pommitusta seuraavassa sairaalakohtauksessa on tarkalla silmällä katsottaessa huomattavasti rankempia kuvia.
Merkittävin ohjaajan versiosta puuttuva kohtaus on lähes puolitoistaminuuttinen, teatteriversiossa noin 135 minuutin kohdalla oleva hetki Rafen (Ben Affleck) ja Dannyn välillä. He keskustelevat meren äärellä siitä, kuinka he molemmat rakastavat samaa naista.
Ohjaajan version merkittävin uusi lisäkohtaus sen sijaan tulee noin 150 minuutin kohdalla. Siinä laivaston sotilaat pelaavat korttia eversti Doolittlen (Alec Baldwin) tullessa pitämään heille kannustuspuhetta. Tämän jälkeen hän siirtyy kyselemään Rafen ja Dannyn kuulumisia.
Ohjaajan versiossa on myös muutamia muita lyhyitä muutoksia. Kokonaisuutena kyseinen versio on hitusen teatteriversiota parempi – etenkin jos halajaa nähdä sotakohtaukset graafisempina.
Seuraavassa artikkelissa käydään tuoreen Fast & Furious X:n kunniaksi läpi kaahailusarjan pidennettyjä erikoisversioita.
Teksti: Tom Kajaslampi
